Suomen metsiä inventoidaan vuosittain 20 työparin voimin

Mittauspäivän aluksi Vilma Anttila ja Maria Sirviö etsivät koealan keskipisteen ja virittelevät mittalaitteet valmiiksi. Kuva: Jarno Mela

Gps-laite ohjaa VMI-mittaajat oikealle koealalle ja puukartan avulla tarkistetaan keskipisteen tarkka sijainti. Kuva: Jarno Mela

Maria Sirviön ja Vilma Anttilan työpäivät kuluvat tänä kesänä metsissä. MT tapasi Luonnonvarakeskukselle (Luke) työskentelevän kaksikon heinäkuussa Inkoossa.

Sirviö ja Anttila inventoivat valtakunnan metsiä työparina Etelä-Suomessa. Heidän alueensa on rannikkoseutua Kotkasta Hankoon.

Sirviö on ollut jo useamman vuoden tekemässä valtakunnan metsien inventointia (VMI), mutta Anttila on ensimmäistä kertaa mukana. Molemmat nauttivat maastotyöskentelystä.

Työparista Sirviö on tutkimusinsinööri ja Anttila tutkimusassistentti. Työjako on rutinoitunut.

Anttila nappaa tottuneesti mittasakset repusta ja lähtee mittamaan puustotunnuksia. Sirviö puolestaan kiertää metsikköä määrittäen samalla metsikkötunnuksia.

Koealoilta mitattaviin puustotunnuksiin kuuluvat muun muassa puiden läpimitta, keskipituus ja latvusluokka. Metsikkötunnuksiin luetaan pohjapinta-ala, puuston ikä, maaperän orgaanisen kerroksen paksuus, metsätyyppi, kasvupaikkatyyppi ja metsikön puuntuotantokyky.

Metsiköistä katsotaan myös metsän jaksollisuus, mahdolliset tuhot, puuston määrä ja jakautumisen tasaisuus.

Maria Sirviö määrittää metsikön pohjapinta-alaa relaskoopilla. Pohjapinta-ala tarkistetaan parista eri kohdasta. Kuva: Jarno Mela

VMI:ssä mitataan koko maan metsiä. Koealat voivat osua mihin tahansa Suomessa ja kenen tahansa maalle.

Osa koealoista saattaa jopa olla pellolla, meressä tai järvessä. Tällaisilla koealoilla käydään vain paikan päällä toteamassa, että kyseessä ei ole metsämaata.

Suurin osa koealoista mitataan joka VMI:tä varten eli viiden vuoden välein. Enää viidesosa koealoista on kerran mitattavia.

Koealojen valintaan vaikuttaa, millaista tietoa milläkin hetkellä tarvitaan. Sirviön mukaan pysyvien koealojen määrä on lisääntynyt uudella VMI-kierroksella.

"Nyt ovat kasvutiedot erityisen tärkeitä, ja sen takia on tärkeää, että voidaan mitata samat koealat ja sitten varmasti saadaan tarkkaa kasvutietoa."

Koealojen mittaaminen ei ole kestoltaan vakio. "Se paljon riippuu siitä, mitä sieltä löytyy", sanoo Anttila.

Välillä koealat ovat äskettäin hakatuilla alueilla, jolloin mitattavaa ja havainnoitavaa ei ole paljoa. Joskus koeala on taas todella tiheää metsää, jolloin puiden mittaaminen ottaa aikansa.

"Tunti on varmaan aika keskimääräinen, mikä yhdellä koealalla ollaan", Sirviö arvioi.

VMI-mittaukset vievät kaksikon välillä myös rannikon kansallispuistoihin ja luonnonsuojelualueille.

"Pari viikkoa sitten käytiin Kotkan edustalla semmoisessa saaressa merivartioston kyydissä, sitten Kuolioluodolla, ihanalla luonnonsuojelualueella", kertoo Sirviö.

Käytännössä työpäivät kuluvat aina metsässä, sillä Luken toimistolla on omat työntekijät mittaustiedon analysointiin.

Hypsometriä käytetään mittaamaan puun pituus. Jokaisen puun pituutta ei tarvitse koealalta mitata. Kuva: Jarno Mela

Mittauslaitteet ovat elektronisoituneet. Koealat paikannetaan gps-laitteen avulla. "Ei tässä hirveästi nykyään tarvitse osata suunnistaa", sanoo Sirviö.

Anttilan mittasakset ovat suoraan yhteydessä koealan keskipisteeseen asetettuun laitteeseen ja maastotietokoneeseen. Näin tiedot puiden etäisyyksistä, suunnista ja läpimitoista välittyvät suoraan maastotietokoneeseen.

Suurta paperin pyörittelyä VMI-mittaukset eivät siis enää ole. "Huh huh, paperit olisivatkin käytännöllisiä vesisateessa", Sirviö naurahtaa. "Ei nämä laitteetkaan kyllä ihan täydellisesti toimi vesisateessa, kun näissä on kosketusnäyttö."

Laitteiden käytön opettelu on ollut Anttilan mielestä helppoa ja tekniikka toimii pääsääntöisesti hyvin. "Täältä menee tämä ohjelma joskus jumiin, jos itse hosuu ja painaa nappeja liian nopeasti", selittää Anttila, kun mittasakset jumittuvat.

"Ehkä ainakin yksi tämmöinen pikku pysähdys tulee päivittäin, että joku yhteys lakkaa toimimasta. Ei se toisaalta montaa minuuttia vie", kertoo Sirviö.

Muuten ikäviksi asioiksi työssä Anttila nimeää kuusen taimikot. "Kun puut ovat tiheässä, on vaikea päästä siihen puun vierelle mittaamaan."

Sirviö puolestaan mainitsee punkit. "Täällä on niin valtava kaurispopulaatio ja ne levittävät tosi paljon punkkeja."

Parasta työssä puolestaan on molempien mielessä ulkona olo. "Se, että on nähnyt oikeasti, miltä Suomen metsät näyttää käytännössä, on kyllä ollut mulle tosi antoisaa", kertoo Sirviö.

"Sitten myös se, että saa vaikuttaa aikatauluihin ja pystytään itse suunnittelemaan, missä ollaan milloinkin", lisää Anttila.