Korvauksista kovaa vääntöä
Kirjanpainajat ovat Luumäellä levinneet suojelualueelta läheiseen kuusikkoon. Lain mukaan tuhojen korvausvelvollisuus on ympäristöministeriöllä, mutta koska tapaus on lajissaan ensimmäinen, korvaukset eivät välttämättä kovin nopeasti ja ilman vääntöä metsänomistajan tilille tupsahda.
Luumäellä kaarnakuoriaiset levisivät suojelualueelta varttuneeseen kasvatusmetsään, joka oli hiljan harvennettu. Tavoitteena oli lihottaa kuuset päätehakkuuta varten.
”Kirjanpainajien iskettyä kuusikkoa oli kaadettava lähes neljä hehtaaria. Siitä syntyi metsänomistajalle melkoiset tappiot. Sen lisäksi metsä oli viljeltävä ainakin 10 vuotta suunniteltua aikaisemmin”, kertoo metsäneuvoja Pekka Simola Kaakon metsänhoitoyhdistyksestä.
”Vaikka tapaus on tutkijoidenkin mukaan selvä, korvauksista näyttää tulevan kova vääntö. Toivottavasti metsänomistajaa ei yritetä väsyttää pallottelulla.”
Metsäkeskuksen johtava esittelijä Pekka Kuitunen kertoo metsäkeskuksen antaneen tapauksesta lausunnon ympäristöministeriölle. Siinä metsäkeskus otti kantaa sekä korvauksen perusteeseen, joka selvitettiin Metsäntutkimuslaitoksen kanssa, että korvaussummaan.
”Tuhoutuneiden puiden osalta metsänomistajan menetys oli helppo laskea. Sen sijaan kuusien lihottamiseen liittyvä odotusarvo on vaikea määrittää, sillä metsikkö oli tuhon sattuessa uudistuskypsyyden rajalla.”
Ympäristöministeriöön korvaushakemus kirjattiin saapuneeksi noin kuukausi sitten. Kuitunen arvelee, että korvausvaatimuksen käsittely voi kestää jonkin aikaa, koska kyse on ennakkotapauksesta.
Simola kantaa korvaushakemuksen lisäksi huolta suojelualueella edelleen muhivasta riskistä. ”Se on erinomainen pesikkö kirjanpainajille, joiden kanta on siellä edelleen olemassa.”
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
