Metsätoimihenkilöt vastustavat leikkauksia
Metsäalan asiantuntijat (Meto) ovat huolissaan metsäbudjetin leikkauksista. Ne ovat ristiriidassa biotalouden vahvistamisen kanssa.
Hallitus suunnittelee ensi vuodelle leikkauksia Metsäkeskuksen, kemeran ja Luonnonvarakeskuksen määrärahoihin. Meton mukaan leikkaukset syövät biotalouden kärkihankkeen uskottavuutta.
Metsäkeskuksen määrärahaan on esitetty ensi vuoden budjettiin noin kolmen ja Luonnonvarakeskukselle jopa 12 miljoonan euron leikkausta. Kemerarahoista leikataan viidennes.
Leikkaukset ovat rankkoja ja metsäalan asiantuntijoiden mukaan ne merkitsevät menetettyjä työpaikkoja.
”Samalla kun biotalouden kärkihankkeita käynnistetään, pitäisi myös jo olemassa olevat alan työpaikat sekä kasvava raakapuun tarve pystyä turvamaan”, sanoo Meton puheenjohtaja Håkan Nystrand.
”Kärkihankkeiden tarkoitus on luoda työllisyyttä, kasvua ja hyvinvointia yhteiskuntaan. Budjettirahojen leikkaukset ovat ristiriidassa tämän kanssa.”
Biotaloudelle varattu 300 miljoonaa euroa kärkihankerahaa ei helpota leikkausuhan alla olevia kohteita.
Kärkihankkeisiin tarkoitetut rahat ovat menossa toisaalle. Metsäalan asiantuntijat toivovat hallitukselta johdonmukaisuutta.
”Biotalous nähdään erittäin tärkeänä. Sen vuoksi odotamme, että biotalousalan tärkeät työpaikat turvataan.”
Jarmo Palokallio
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
