Kunta voi kirjata metsälle "avohakkuut kielletty" -määräyksen yleiskaavaan
Metsätalouden kannalta kaavojen suojelumerkinnät ovat ongelmallisia, sanoo MTK:n Markus Nissinen.
Kunta pystyy kirjaamaan yleiskaavaan voimakkaasti metsätalouteen vaikuttavia määräyksiä kuten avohakkuukiellon. Kuva: Markku VuorikariKunta pystyy kirjaamaan yleiskaavaan erittäin voimakkaita metsätaloutta koskevia määräyksiä – esimerkiksi avohakkuukiellon.
”Maa- ja metsätalousalueen sisään voidaan merkitä pienempi alue luonnon monimuotoisuuden kannalta erityisen tärkeäksi alueeksi luo-merkinnällä”, kertoo MTK:n ympäristöpäällikkö Markus Nissinen.
Tällaiselle alueelle voidaan kaavassa edelleen kirjata suojelumääräys, kuten ”avohakkuut kielletty”.
Suojelumerkintöjä voidaan tehdä kaavoitusta edeltäneen luontokartoituksen perusteella. Syynä määräykseen voi olla esimerkiksi jonkin lajin esiintyminen kohteessa.
Nissisen mukaan kaavojen suojelumääräykset ovat metsätalouden kannalta ongelmallisia.
”Metsätaloudessa noudatetaan joka tapauksessa metsälakia, luonnonsuojelulakia ja muita lakeja ja suosituksia. Suojelua ei tarvitsisi erikseen kaavoituksessa merkitä.”
Metsälakia valvoo metsäkeskus, luonnonsuojelulakia elykeskus ja kaavoitusmerkinnän myötä vielä kuntakin puuttuu asiaan.
Kunnan virkamies tekee kaavaehdotuksen ja se hyväksytään kunnan- tai kaupunginvaltuustossa.
Metsäkeskuksen projektipäällikkö Mika Salmi arvioi, että yksittäisen maanomistajan ei ole helppoa saada ehdotukseen muutoksia, jos omille maille on tulossa sopimattomaksi koettu kaavamerkintä.
”Haastavaa se on, ei se helppoa ole. Mutta mitä aiemmin kaavoitukseen pääsee osallistumaan ja vaikuttamaan, sen parempi.”
Salmen mielestä maanomistajia kannattaisi kuulla jo ennen kuin varsinainen kaavoitusprosessi alkaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
