Luke: Metsäsektori säilytti paikkansa biotalouden merkittävimpänä toimialana
Metsäsektori säilyi vuonna 2022 biotalouden merkittävimpänä toimialana, vaikka metsäteollisuuden tuotantomäärät laskivatkin kaikkien päätuoteryhmien osalta viime vuoden aikana.Biotalouden osuus Suomen kansantalouden arvonlisäyksestä oli vuonna 2022 noin 13 prosenttia, kertoo Luonnonvarakeskus (Luke). Biotalouden toimialat työllistivät viime vuonna 299 300 henkilöä, eli 11 prosenttia kaikista työllisistä.
Luken ennakkotietojen mukaan biotalouden käypähintainen arvonlisäys oli vuonna 2022 koko seurantahistorian suurin, 29,4 miljardia euroa.
Suomen biotaloutta voimakkaasti kannattelevan metsäsektorin osuus oli 10,5 miljardia euroa eli 36 prosenttia koko biotalouden arvonlisäyksestä. Se säilytti paikkansa biotalouden merkittävimpänä toimialana siitäkin huolimatta, että tuotantomäärät laskivatkin kaikkien päätuoteryhmien osalta.
Metsäsektori työllisti viidesosan biotalouden työllisistä.
Metsäsektoriin kuuluvassa massa- ja paperiteollisuudessa tuotantomääriin vaikutti vuoden 2022 alussa toteutunut 112 päivän mittainen työtaistelu. Edellisvuoteen verrattuna arvonlisäys pieneni 11 prosenttia.
Energiasektorin arvonlisä kasvoi reaalihinnoin tarkasteltuna edellisvuodesta 12 prosenttia. Osasyynä energian hinnan huippulukemille oli Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan.
”Energian kallistuminen siivitti energiasektoria eteenpäin, vaikka biopohjaisilla raaka-aineilla tuotetun energian määrä laski”, sanoo yliaktuaari Tiina Sauvula-Seppälä Luonnonvarakeskuksesta.
Maatalouden ja elintarviketeollisuuden muodostama elintarvikesektorin osuus biotalouden arvonlisäyksestä oli Luken ennakkotiedon mukaan noin 16 prosenttia. Koko elintarvikesektorin arvonlisäys pieneni edellisestä vuodesta reaalisesti 14 prosenttia.
Biotalouden palvelut ovat myös osoittaneet vuonna 2022 toipumisen merkkejä koronavuosien jäljiltä. Alan työllisten määrä kasvoi Luken mukaan 3 600 henkilöllä ja palasi koronapandemiaa edeltävälle tasolle.
Biotalouden palveluiden käypähintainen arvonlisä oli 1,8 miljardia euroa, mikä vastasi kuutta prosenttia koko biotalouden arvonlisästä.
Vaikka biotalouden alojen työllisten määrä lisääntyi vuoteen 2021 verrattuna lähes 4 000 henkilöllä, on 2010-luvun alkuun verrattuna biotalouden työllisten määrä vähentynyt 17 400 henkilöllä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









