Ystävykset kehittivät biouurnan, jonka mukana tulee läheisen muistolle istutettava puuntaimi – Pohjois-Karjalassa ollaan perustamassa kokonaista hautausmaata, jossa on hautakivien sijaan puita
Puiden istuttaminen merkkipäivän kunniaksi on tuttua suomalaisille. Mäntsäläläisyritys kehitti puupohjaisen biouurnan, jonka mukana omainen saa muistoksi istutettavan puuntaimen.Puita on istutettu ja annettu lahjaksi merkkipäivinä Suomessa aina. Hautauksen yhteydessä puun istuttaminen ei ole kuitenkaan tavallista, vaikka luonnonmukaisuus hautaamisessa onkin alkanut kiinnostaa suomalaisia.
Hiljattain omaisensa menettäneet ystävykset Samuel Johansson ja Niko Laasonen saivat muutama vuosi sitten ajatuksen nopeasti hajoavasta biouurnasta, jonka yhteydessä kuolleen omaisen muistoksi istutettaisiin puu. Molempia kiinnostivat luonto ja luonnonmukaisuus, ja he olivat kokeneet, ettei omaisen hautajaisissa oltu riittävästi huomioitu vainajan persoonaa.
Johansson oli kuullut japanilaisesta hautaustavasta, jossa haudalle istutetaan muistoksi iso kirsikkapuu. ”Innostuimme molemmat ajatuksesta, ja siitä syntyi haave tuoda vastaavaa Suomeen”, hän kertoo.
Reilun vuoden verran toiminnassa olleen yrityksen uurnat valmistetaan teollisuuden sivuvirtoina syntyvästä puu- tai olkikuidusta Joensuussa, ja ne maatuvat muutamassa vuodessa. Uurnissa käytetään vain luonnonmukaisia materiaaleja. Niiden värjäämisessä käytetään esimerkiksi hiiltä.
Uurnan mukana tulee puun taimi, jonka voi istuttaa muistoksi vainajasta esimerkiksi hänelle tärkeään paikkaan, omalle pihalle tai mökille.
”Se tuo muistamista lähemmäs, jos vaikka hautausmaa on kaukana. Jos puun istuttaa uurnan hautauspaikkaan omalle maalle, nopeasti hajoava uurna ei haittaa juuristoa ja puu saa symbolisesti elinvoimaa vainajasta”, Johansson sanoo.
Yrityksen uurnia myydään hautaustoimistoissa. Puut yritys hankkii taimitarhoilta, mutta niitä kasvatetaan vielä omassa tarhassa vuoden verran, jolloin ne ovat riittävän vankkoja juurtuakseen.
”Luonnonhautausmaita on esimerkiksi Isossa-Britanniassa jo satoja.” Stephanie Sinclair Lappi
Hautausmaalle puita ei saa istuttaa, mutta Pohjois-Karjalassa Lieksassa ollaan perustamassa luonnonhautausmaata, jonne hautakiven sijaan voidaan istuttaa omaisen muistolle puu. Alueeksi hankittua lehtoa vaalitaan suojelumetsänä.
Stephanie Sinclair Lappi on yksi hautausmaan ideoijista. Hän on huomannut, että monia ihmisiä luonnonmukainen hautaaminen ja henkilökohtaisemmat hautausvaihtoehdot kiinnostavat.
”Luonnonhautausmaita on esimerkiksi Isossa-Britanniassa jo satoja. Meilläkin on metsähautausmaita ja hautausmailla on puita, mutta ei vielä sellaista, että vainajan toiveesta istutettaisiin juuri hänelle puu.”
Puiden istuttaminen omaisten muistoksi oli yleistä Sinclair Lapin mukaan 1800-luvulla, jolloin suosituimpia puita olivat pihlaja, tuomi, koivu ja haapa.
Muinoin vainajien muistoksi nimettiin myös niin sanottuja karsikkopuita, yleensä mäntyjä. Puusta karsittiin oksia tai kaarnaa, ja runkoon kaiverrettiin vuosilukuja ja vainajan nimi.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








