Video: Jyväskyläläisen Juhana Hilliahon elokuinen vesilintupyynti päättyi virvelöintiin – "Hilda on sen verran hienohelma, ettei se tassujaan kastele"
Lintujen noutaminen ei ollut mikään kaikkein helpoin tehtävä.Jyväskyläläinen Juhana Hilliaho oli suomenpystykorva Hildan kanssa vesilintupyynnissä elokuun lopussa.
Hilliaho päästi koiransa irti, jotta koira käy tarkistamassa vesilintutilanteen. Melko pian Hilda aloittikin haukun. Aivan ensimmäiseksi Hilliahon silmään osui joutsenia.
"Joutsenet loittonivat, mutta huomasin sorsat. Lähdin konttaamaan lähemmäksi. Tarpeeksi lähelle kun pääsin, näin yhden sorsan hyvin ja päätin kokeilla sitä. Sehän selvisi, että kolme siihen oli jäänyt", Hilliaho kertaa elokuisia tapahtumia.
Lintujen noutaminen ei ollut kuitenkaan mikään kaikkein helpoin tehtävä.
"Virvelin siima ylsi juuri ja juuri. Ainakin tunnin otti, että ylös sain. Hilda on sen verran hienohelma, ettei se tassujaan kastele. Joskus olen uimalakin joutunut hakemaan. Mutta kaiken sain ylös, kun virvelöin."
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
