Kompensoidaanko turhaan? Hiilensidontarahastojen hankkeet jäävät irrallisiksi ja yhtenäinen hiililaskuri puuttuu
Pienmetsänomistajien tekemää metsien hoitoa ja ennallistamista ei arvosteta riittävästi pyrittäessä estämään metsäkatoa, kertoo kansainvälisen tutkimuslaitoksen CIFOR:in arviointiraportti.
Metsäylioppilas Ho Thanh Sang Huen yliopistosta mittasi maaliskuussa Trestiman sovelluksella akasiapuustoa Thin Thon osuuskuntaan kuuluvan perheen metsässä Quang Ngain maakunnassa. Kuva: Kaijaleena RunstenHiilensidonnan kompensointiohjelmilla rahoitetaan yksittäisiä hankkeita ympäri maailmaa. Vaara on, että niiden kokonaisvaikutukset jäävät heikoiksi. Samaan aikaan metsäkato jatkuu FAO:n tuoreen metsäraportin mukaan lähes entistä vauhtia.
Kehitysjärjestö FFD ry:n ohjelmajohtaja Tiina Huvio arvioi, että ilmastotyötä ajatellen suuri osa hankerahoituksesta menee nykyisellään monitoroinnin ja laskennan todentamiseen.
”Jos halutaan, että mahdollisimman suuri osa ihmisiä toimii ilmastoälykkäästi, pitäisi miettiä, mikä on kokonaisuuden kannalta järkevää.”
Kansainvälisen metsäntutkimuksen keskus CIFOR arvioi vuonna 2018, että vain kolme prosenttia kaikesta ilmastorahoituksesta suuntautuu metsien säilyttämiseen ja ennallistamiseen.
Metsäkadon vähentämiseen tähtäävässä REDD+-ohjelmassa parhaiten ovat CIFORin arvioinnin mukaan onnistuneet sellaiset hankkeet, joissa kestävä metsien hoito, maaseudun yhteisöjen elinvoima ja ruokaturva ovat yhdistyneet ja joissa on huomioitu markkinoiden hankintaketjut ja kansallinen lainsäädäntö. Siis juuri sen tyyppinen pientuottajiin nojaava malli, jota FFD ry toteuttaa Vietnamissa.
Käytännössä tällaiset hankkeet jäävät herkästi sivuun ilmastorahastojen rahavirroista.
Samaan aikaan koko maailman mittakaavassa metsäkato jatkuu.
FAO julkisti viime viikonloppuna metsäraportin, jonka mukaan vuosina 2015–2020 maailman metsäpinta-ala väheni 10 miljoonaa hehtaaria vuodessa. Vaikka tahti on vähentynyt 1990-luvun 16 miljoonasta hehtaarista vuodessa, suunta on ehdottoman huolestuttava.
Suurin syy on raportin mukaan trooppisten metsien raivaaminen laajamittaiseen kaupalliseen ruuantuotantoon.
Akateemisen tutkimuksen ja erilaisten hiilensidontaprojektien välille tarvitaan yhteinen pelikenttä, CIFORin raportissa todetaan.
Nykyisellään yksittäiset metsänistutusprojektit jäävät raportin mukaan toisistaan irrallisiksi, eikä niiden tuottamia hyötyjä kyetä ottamaan laajasti käyttöön edes saman maan sisällä.
”Rahat varmaan päätyvät sinänsä ihan järkeviin juttuihin. Eri asia on, kuinka paljon niistä päätyy kentälle asti kylissä asuvien ihmisten hyödyksi ja kuinka hyvin toisistaan erillisiä hankkeita pystytään laajentamaan yleisempään käyttöön”, Tiina Huvio analysoi.
Metsäprojektien arvioinnin kuluja on kyettävä alentamaan ratkaisuilla, joilla projektien ilmasto- ja ympäristötyötä voidaan todentaa luotettavasti mutta silti käytännöllisesti. Tälle alueelle tarvitaan CIFORin mukaan innovaatioita.
FFD:n metsähankkeissa Vietnamissa ja Tansaniassa on todettu, kuinka hankalaa arviointi ja sen todentaminen ovat käytännössä. Se, että konsultti tai tutkija matkaa paikan päälle, tarkoittaa monen viikon työtä ja kuluja pelkästään tiedon keräämisessä. Jokainen käynti tekee suhteellisesti ison loven kokonaisbudjettiin.
”Pitäisi kehittää systeemejä, jotka aktivoivat metsänomistajia ja joissa he pääsevät mukaan mittaamaan”, sanoo Huvio.
Innovaatioita tällaiseen paikallisten ihmisten tekemään käytännön arvioimiseen on olemassa.
Tamperelainen Trestima on kehittänyt matkapuhelimella otettaviin kuviin perustuvan metsänarviointijärjestelmän, joka on käytössä viidellä mantereella. Myös Vietnamissa sitä on testattu metsäosuuskuntien metsissä. Sen luotettavuus on todettu hyväksi vertailussa perinteiseen, enemmän työtä vaativaan metsänmittaukseen.
”Meidän järjestelmämme vahvuus on, että kuvista jää paikkaan ja aikaan sidottu kuvajälki”, sanoo Trestiman toimitusjohtaja Simo Kivimäki.
Sillä voidaan siis paitsi mitata myös todentaa mittaukset. Siihen voi siis luottaa kolmas osapuoli.
”Hiilikauppaa ajatellen kuvista voidaan jälkikäteen arvioida, että tällainen metsä ja nämä puut sitovat näin paljon hiiltä.”
Hiilikertymän laskuri kuitenkin puuttuu. Se kertoisi, paljonko metsä sitoo hiiltä mittaushetkellä. Puiden hiilimassan lisäksi tarvitaan maaperän hiili, ja se on osoittautunut erityisen vaikeaksi.
”Kun ei ole standardoitua mallia, joudumme odottamaan, että tiedeyhteisö saa konsensuksen aikaan.”
Yksityisen yrityksen ei kannata ruveta tekemään tuotekehitystä, jolle ei välttämättä löydy luotettavaa ja laajemmin hyväksyttyä pohjaa.
Päästökompensaatioohjelmissa tilannetta "ylikompensoidaan" tavalla tai toisella. FFD-Hopen hankkeissa hiilen sitominen arvioidaan Huvion mukaan tarkoituksella tutkimusten antamia lukuja pienemmäksi, millä varmistetaan, että arvioinnin virheet eivät vääristä loppuarviota.
Professori Markku Kulmala totesi MT:lle maaliskuussa, että menee ehkä jopa vuosikymmen ennen kuin kompensaatiopalveluihin saadaan kytkettyä luotettava todentaminen.
Hiilidioksidin poistamisella on kuitenkin kova kiire eikä ihmiskunnalla ole aikaa odottaa sataprosenttista tieteellistä näyttöä hiilensidonnan toimivuudesta. Kulmalan mielestä on silti parempi, että hiilikompensaatio-ohjelmia löytyy ja kuluttajat oppivat niitä käyttämään.
Lue myös:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.
- Osaston luetuimmat
