Raportti paljastaa marja-alan ongelmat: Jopa tuhansia thaimaalaisia joutunut velkaloukkuun
Poimijat arvioivat kyselyssä tulojensa yltäneen parhaimmillaan kulujen jälkeen noin 2 000 euroon satokaudessa, mikä edellyttää yli 80 marjakilon poimimista päivittäin kolmen kuukauden ajan.
Suomeen saapumisesta on kertynyt viime vuosina marjasiirtolaisille keskimäärin noin 6 000 euron kulut pari kuukautta kestävältä satokaudelta. Kuva: Pekka FaliJopa tuhansia Suomeen tulleita thaimaalaisia marjanpoimijoita on ajautunut vuosien varrella velkaloukkuun, paljastaa tuore Kaleva Sorsa -säätiön raportti.
”Suomen marja-ala on rakennettu Thaimaasta saapuvan työvoiman varaan. Työnvälitys ulkomaille on siellä voittoa tavoittelevaa liiketoimintaa, johon liittyy väärinkäytöksiä. Pienituloiselle lähtö Suomeen töihin on valtava taloudellinen riski, sillä matka edellyttää useimmiten velanottoa”, sanoo raportin toinen kirjoittaja Helsingin yliopiston tutkijatohtori Minna Seikkula tiedotteessa.
Raportin toinen kirjoittaja on thaimaalainen ihmisoikeusaktivisti ja asiantuntija Junya Yimprasert. Raportti perustuu 28 Suomessa vuosina 2022–2023 marjoja poimineen thaimaalaisen haastatteluun. Niiden lisäksi raportissa on hyödynnetty kyselyä, johon vastasi 410 poimijaa.
Yimprasertin mukaan suomalaiset marjayritykset ovat halunneet palkata poimijoita, mutta ne eivät ole halunneet maksaa työstä suomalaisen hintatason mukaista korvausta.
”Thaimaalaiset rekrytointiyritykset ovat vastanneet tarpeeseen houkuttelemalla tänne kausipoimijoita lupauksilla korkeista ansioista. Siinä ne ovat hyödyntäneet Thaimaan köyhän maaseudun viljelijöiden taloudellista ahdinkoa”, Yimprasert toteaa.
”Thaimaalaiset poimijat ovat tehneet 10–20 tunnin työpäiviä tauotta koko satokauden. Silti monille ei ole jäänyt käteen kuin velkaa.”
Suomeen saapumisesta on kertynyt viime vuosina marjasiirtolaisille keskimäärin noin 6 000 euron kulut 2–3 kuukauden satokaudelta, selviää raportin kyselystä.
Kyselyyn vastanneet poimijat arvioivat tulojensa yltäneen parhaimmillaan kulujen jälkeen noin 2 000 euroon satokaudessa eli vain noin 700 euroon kuukaudessa. Tämä edellyttäisi yli 80 marjakilon poimimista päivittäin kolmen kuukauden ajan.
Matkakulujen lisäksi poimijoille on kertynyt kustannuksia rekrytointimaksusta, majoituksesta, ruokailusta sekä lähtöä varten otetun lainan koroista. Yli 40 prosenttia kyselyyn vastanneista kertoi menettäneensä velkojen panttina ollutta omaisuuttaan.
”Thaimaalaiset poimijat ovat tehneet 10–20 tunnin työpäiviä tauotta koko satokauden. Silti monille ei ole jäänyt käteen kuin velkaa. Tätä hyväksikäyttöä ei ole haluttu myöntää Suomessa, vaikka sitä pidetään ihmisoikeuksien mallimaana”, Yimprasert toteaa.
Marja-alan väärinkäytökset nousivat todenteolla otsikoihin toissa vuonna.
Ulkomaisten marjanpoimijoiden asemaa pyrittiin parantamaan vuonna 2025 voimaan tulleilla kausityönlain muutoksella. Sen myötä poimijat toimivat yleensä työsuhteessa, kun he aiemmin olivat yrittäjän asemassa. Laki takaa poimijoille lisäksi vähimmäispalkan, joka on noin 1 700 euroa kuussa.
Raportin mukaan lakimuutokset eivät kuitenkaan ole riittäviä korjaamaan alan kaikkia ongelmia.
”Työehtosopimus ei välttämättä takaa edes omilleen pääsyä, kun palkasta on maksettava ensin kynnysrahat, majoitus ja matkakulut”, Seikkula arvioi.
Raportti esittää, että suomalaisille marjayrityksille tulisi säätää velvoite kattaa lyhyen kausityösiirtolaisuuden rekrytointi- ja matkakulut Suomeen, jotta niitä ei peritä haavoittuvassa asemassa olevilta poimijoilta.
Lisäksi halvoista marjoista hyötyneen elintarvikealan ja vähittäiskauppojen tulisi kantaa vastuunsa, raportissa painotetaan.
Kausityöhön saapuville tulisi myös tarjota tietoa heidän oikeuksistaan heidän omalla kielellään. Viranomaisten tai muun riippumattoman tahon tulee vastata tiedottamisesta.
”Poimijoille tulee luoda luottamuksellinen viestintäkanava, jolla voi nostaa esiin ongelmia. Poimijoiden tulee myös voida luottaa siihen, etteivät he joudu tällöin itse ongelmiin”, Yimprasert sanoo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



