Kartellikäräjät: Metsähallituksen lasku oikeudenkäynneistä paisui 22 miljoonaan euroon
Hovioikeuden tuomiosta Metsähallitus voi hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta. Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy heinäkuun 20. päivä.
Helsingin käräjäoikeus ja hovioikeus ovat määränneet Metsähallituksen maksettavaksi metsäyhtiöiden oikeuskuluja yhteensä 12,5 miljoonaa euroa. Kuva: Jukka PasonenHelsingin hovioikeus hylkäsi Metsähallituksen Metsäliittoa, Stora Ensoa ja UPM:ää vastaan nostaman 125 miljoonan euron vahingonkorvauskanteen maanantaina.
Samalla hovioikeus määräsi Metsähallituksen maksamaan metsäyhtiöiden yhteensä noin neljän miljoonan euron oikeuskulut, jotka kertyivät asian käsittelystä hovioikeudessa.
Jo aiemmin käräjäoikeus oikeus määräsi Metsähallituksen maksettavaksi metsäyhtiöiden oikeuskuluja yhteensä 8,5 miljoonaa euroa.
Näin Metsähallitukselle tuleva lasku metsäyhtiöiden käräjä- ja hovioikeuskuluista kasvaa yhteensä 12,5 miljoonaan euroon.
Metsähallituksen omat oikeuskulut olivat käräjäoikeudessa 6,8 miljoonaa ja hovioikeudessa 2,7 miljoonaa euroa eli yhteensä 9,5 miljoonaa euroa.
Metsähallitukselle oikeudenkäynti kartellikorvauksista on tullut maksamaan näin yhteensä jo 22 miljoonaa euroa. Summa on runsas viidennes koko Metsähallitus-konsernin vuosituloksesta, joka oli viime vuonna 106 miljoonaa euroa.
Valituslupaa hovioikeuden tuomiosta Metsähallitus voi hakea korkeimmalta oikeudelta. Määräaika valitusluvan pyytämiseen ja valituksen tekemiseen päättyy heinäkuun 20. päivä.
Metsähallituksen pääjohtajan Pentti Hyttisen mukaan Metsähallitus tutustuu nyt hovioikeuden tuomioon kaikessa rauhassa ja harkitsee sen jälkeen mahdollisia jatkotoimia.
Puukartellin vahingonkorvauksia koskevien oikeudenkäyntien kaksi muuta päälinjaa ovat olleet yksityismetsänomistajien Suuri Savotta ja kunnat.
Suuri Savotta -kanneryhmä päätti tämän vuoden tammikuussa tyytyä käräjäoikeuden hylkäävään päätökseen eikä valittanut hovioikeuteen, kun Suuri Savotta sai Stora Ensolta ja UPM:ltä oikeuskulut anteeksi. Näin käräjäoikeuden päätöksestä tuli lainvoimainen.
Suuren Savotan 486 metsänomistajaa vaati yhteensä noin 12 miljoonan euron korvauksia menetetyistä puukauppatuloista.
Kuntien kanneryhmän korvausvaatimusten oikeuskäsittely on kesken.
Helsingin käräjäoikeus hylkäsi viime vuoden lokakuussa 32 kunnan esittämät yhteensä noin kuuden miljoonan euron kanteet.
Tämän vuoden huhtikuussa kunnat hyväksyivät UPM:n tarjouksen, jonka mukaan UPM antaa kuntien maksettavaksi määrätyt yhtiön oikeuskulut anteeksi, jos kunnat eivät valita käräjäoikeuden päätöksestä UPM:n osalta hovioikeuteen.
Stora Enso ja Metsäliitto eivät esittäneet kunnille sopuratkaisua. Niiden osalta asian käsittely jatkunee hovioikeudessa.
Helsingin hovioikeus ei vielä ole päättänyt, koska kuntien korvausvaatimusten käsittely mahdollisesti alkaa.
Metsähallituksen hovioikeudelta saaman tuomion jälkeen kunnat halunnevat arvioida omia menestymisen mahdollisuuksiaan hovioikeudessa uudelleen.
Jos kunnat vetävät valituksensa pois hovioikeudesta, käräjäoikeuden päätöksestä tulee lainvoimainen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
