Etelä-Suomessa ehtii vielä mustikkaan – kypsiä karpaloitakin löytyy jo
"Ajankohta on myöhäinen", sanoo erikoistutkija.Etelä-Suomen metsissä kypsyy vielä mustikoita.
Erikoistutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta pitää tilannetta poikkeuksellisena. "Normaalisti mustikkasadon pitäisi olla täysin mennyttä nyt."
"Ajankohta on myöhäinen, mutta ei se aivan tavatonta ole", sanoo erikoistutkija Kauko Salo Luonnonvarakeskuksesta.
Peltola muistuttaa, että luonnonmarjat eivät kuki kertarysäyksellä. Olisi kova riski, jos marjat kukkisivat yhtä aikaa – esimerkiksi halla voisi viedä kaiken. Samassa varvussakin voi olla marjoja eri vaiheissa.
Paikallinen pienilmasto lienee Peltolan mukaan viileämpi alueilla, joilla mustikka kypsyy vasta nyt.
Myös kesän kuivuus saattoi viivästyttää mustikan kypsymistä.
Yleensä ensimmäiset mustikat kypsyvät Etelä-Suomessa kesä–heinäkuun vaihteessa. "Elokuun alussa päästään toden teolla marjaan", Peltola sanoo.
Päästäänkö syksyn mustikoita vielä poimimaan?
Lauantain vastaisena yönä lämpötila painuu MT:n sääpalvelun ennusteen mukaan Etelä-Suomessa nollan tuntumaan.
"Yöpakkaset keskeyttävät kypsymisen. Marja tulee vetiseksi", Peltola sanoo.
Rovaniemellä mustikasta poimitaan vielä pääsadon häntiä.
Puolukoita voi poimia lumien tuloon asti, samoin karpaloita. Keväällä Suomeen palaavat muuttolinnut käyttävät niitä ravintonaan.
Peltola arvelee, ettei kesän kuivuus välttämättä ole näkynyt karpalosadossa, sillä suot ovat luontaisesti kosteita kasvupaikkoja.
"Yleensä lokakuu on parasta karpalon poiminta-aikaa", kertoo erikoistutkija Kauko Salo Luonnonvarakeskuksesta.
Rämeiltä voi jo löytää kypsiä isokarpaloita. Niiden maku paranee yöpakkasista.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

