Metsäteollisuuden työpaikka voi aueta oppisopimuksella – opiskelusta maksetaan palkkaa
Metsäjätit UPM ja Metsä Group hakevat syyskuussa yhteensä noin 200:aa oppisopimusopiskelijaa.
Mikko Nuutinen ja Sini Kurki aloittivat tammikuussa 2023 oppisopimuskoulutuksen Stora Enson Imatran tehtailla. Kuva: Mikko NikkinenUPM kertoo rekrytoivansa tänä syksynä yli sata opiskelijaa oppisopimusohjelmiinsa. Koulutuspaikkoja on Kouvolan, Lappeenrannan ja Pietarsaaren sellutehtailla, Jämsänkosken, Kouvolan, Lappeenrannan, Rauman ja Valkeakosken paperitehtailla, Savonlinnan vaneritehtaalla sekä Juupajoen sahalla.
Oppisopimusohjelmat kestävät noin kaksi vuotta ja koostuvat käytännön harjoittelusta sekä lyhyistä teoriaopinnoista.
”Ammatteihin kehittyminen perustuu henkilökohtaiseen opintosuunnitelmaan ja toteutetaan suunnitelmallisesti siten, että opiskelijat työllistyisivät koulutusta vastaaviin tehtäviin UPM:llä. Kaikki yhtiön oppisopimusohjelmat on räätälöity liiketoimintojen tarpeisiin, ja niiden aikana suoritetaan alakohtainen ammattitutkinto”, UPM tiedottaa.
UPM:n oppisopimusohjelmat toteutetaan yhdessä koulutusyhteistyökumppanien kanssa, ja niistä valmistuu ammattilaisia tuotannon, automaation ja mekaanisen kunnossapidon sekä voimalaitoksen tehtäviin.
Myös Metsä Group hakee metsäteollisuudesta kiinnostuneita puolitoistavuotiseen oppisopimuskoulutukseensa.
”Oppisopimuskoulutus on hieno ja käytännönläheinen keino kouluttautua metsäteollisuuden monipuolisiin ja vastuullisiin tuotanto- ja kunnossapitotehtäviin. Haemme osaajia eri puolilla Suomea sijaitseville tuotantolaitoksillemme”, Metsä Group kertoo verkkosivuillaan.
Metsä Groupin oppisopimushaussa ovat tänä vuonna mukana Joutsenon ja Rauman sellutehtaat, Kaskisten kemihierretehdas, Kemin ja Äänekosken biotuote- ja kartonkitehtaat, Kyron, Takon ja Simpeleen kartonkitehtaat, Mäntän pehmopaperitehdas, Rengon, Vilppulan ja Merikarvian sahat sekä Punkaharjun ja Lohjan Kerto- ja koivuvaneritehtaat.
Metsä Groupin mukaan oppisopimuskoulutus sopii niin vastavalmistuneille, alalla jo oleville kuin alan vaihtajille. Oppisopimukseen soveltuva koulutustausta on ammattiopistotasoinen sähköautomaation, prosessi- tai konetekniikan perustutkinto tai insinööri (AMK).
Kumpikin metsäjätti maksaa opiskelijoille palkkaa oppisopimusohjelman ajalta. Metsä Group tähdentää, että se valitsee henkilöt haastatteluihin anonyymisti eli henkilötiedot ja ansioluettelo tulevat rekrytoijille tietoon vasta haastatteluvaiheessa.
Haku UPM:n oppisopimusohjelmiin on käynnissä 1.9.–2.10.2023. Ohjelmat käynnistyvät vuoden 2024 ensimmäisellä neljänneksellä.
Metsä Groupin koulutusohjelma alkaa tammikuussa 2024. Haku on auki 4.–30.9.2023.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








