Ruokavirasto ei suosittele metsästysmatkoja Keski-Ruotsiin – ASF voi levitä varusteiden mukana herkästi Suomeen
Riski afrikkalaisen sikaruton leviämisestä Suomeen on olemassa, vaikka ulkomaan metsästysmatkoilla metsästäisi muita eläimiä kuin villisikoja.
ASF-tartuntoja on mahdollisesti ollut seudun villisioissa jo pidempään, sillä alueelta on löytynyt lisää tartunnan saaneita eläimiä. Kuva: Johannes WiehnRuokavirasto suosittelee, ettei Keski-Ruotsiin tehtäisi metsästysmatkoja toistaiseksi. Fagerstan seudulta löytyi hiljattain luonnonvaraisesta villisiasta afrikkalaista sikaruttoa (ASF), joka voi levitä metsästyssaaliiden ja -välineiden mukana myös Suomeen.
Ruokavirasto kertoo tiedotteessaan, että Fagerstan alueelta, Keski-Ruotsista löytyneestä kuolleesta villisiasta todettiin afrikkalaista sikaruttoa 6. syyskuuta. Taudin löytöpaikan ympärille on perustettu tartuntavyöhyke, jossa on kielletty kaikki metsästys sekä kaikki muu liikkuminen ja oleskelu maastossa.
Ruokaviraston mukaan on mahdollista, että tartuntoja löydetään myös tartuntavyöhykettä laajemmalta alueelta, kun taudin levinneisyyttä koskevat selvitykset etenevät. ASF-tartuntoja on mahdollisesti ollut seudun villisioissa jo pidempään, sillä alueelta on löytynyt lisää tartunnan saaneita villisikoja.
Afrikkalainen sikarutto on virussairaus, joka leviää hyvin helposti tartunnan saaneiden sikaeläinten lihan ja niiden eritteillä saastuneiden tavaroiden välityksellä. Tauti on monessa maassa levinnyt uusille alueille ihmisten varomattoman toiminnan seurauksena. Kaikilta metsästysmatkoilta palattaessa tuleekin Ruokaviraston mukaan noudattaa eläintautien leviämistä ehkäiseviä ohjeita.
Ruokavirasto suosittelee Fagerstan suunnalla metsästämässä olleita tai maastossa muuten liikkuneita henkilöitä puhdistamaan kaikki varusteensa, jalkineensa ja muut välineensä erityisen huolellisesti. Puhdistus tulee tehdä ennen kuin samoja varusteita käytetään Suomessa metsästyksessä tai muussa liikkumisessa maastossa tai niitä käytetään eläinsuojissa.
Jos haluaa tuoda metsästetyn villisian ruhon tai sen lihaa Ruotsista Suomeen omaa käyttöään varten, tulee tuojan voida asiakirjoilla todistaa, että eläin on metsästetty muulta alueelta kuin tartuntavyöhykkeeltä. Ruokavirasto kuitenkin suosittelee, että muualtakaan Keski-Ruotsista ei tuotaisi metsästetyn villisian lihaa toistaiseksi Suomeen, sillä afrikkalainen sikarutto voi levitä nopeasti uusille alueille ja virallisten rajoitusalueiden ulkopuolelle.
Ruotsiin tai muuhun maahan, jossa esiintyy afrikkalaista sikaruttoa, suuntautuneen metsästysmatkan jälkeen ei tulisi mennä sikalaan, ennen kuin kotiin paluusta on kulunut 48 tuntia.
Afrikkalaista sikaruttoa ei ole koskaan todettu Suomessa, mutta lähialueidemme taudinpurkausten vuoksi riski on selvästi kasvanut. Suomeen levitessään sikojen ja villisikojen virustauti aiheuttaisi suuria taloudellisia tappioita sikatiloille ja lihateollisuudelle eläinten hävittämisen, tilojen saneerauksen sekä kansainvälisen kaupan pysähtymisen vuoksi.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








