IL: Metsurin illanvietto riistäytyi – liikenne tukkeutui kaadetuista puista
Kerimäellä jouduttiin raivaamaan puita ilkivaltaisen metsurin jäljiltä.Savonlinnalaisen metsänhoitoalan yrittäjän illanvietto sai ilkivaltaisia sävyjä, kertoo Iltalehti.
Kahden kaverinsa kanssa iltaa viettänyt 22-vuotias oli intoutunut kaatamaan puita sahalla ja kirveellä.
Palokunta sai ilmoituksen kaadetuista puista kolmessa eri paikassa.
Yksi puista oli kaadettu sähkölinjalle. Sahakuutio Oy:n sahalta Kerimäellä katkesivat sähköt.
Kaadetut puut sijaitsivat tiealueella ja tukkivat liikennettä.
Poliisipartio yllätti savonlinnalaisen metsurin kirveen kanssa männyn kimpusta.
Metsuri selvisi järjettömästä ja vaarallisesta tempauksesta työvelvoitteella ja yhteensä 1898 euron korvauksilla.
Tapaus sattui viime vuoden kesäkuussa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

