
Yksi Euroopan suurimmista ampumaradoista valmistuu vähitellen Liminkaan
Ruutikankaan ampumaurheilukeskus tähtää Pohjois-Euroopan suurimmaksi kansainvälisen tason ampumaurheilukeskukseksi.
Compak Sporting 100k -aluemestaruuskilpailut pidettiin Ruutikankaalla vuonna 2019. Kuva: Johanna HuotariLiminkaan rakenteilla oleva Ruutikangas tulee valmistuttuaan olemaan Suomen suurin ja ainoa kansainväliset standardit täyttävä ampumaurheilukeskus. Alue mahdollistaa kaikkien ampumalajien kilpailujen järjestämisen aina MM-tasolle saakka.
Ruutikangas ei kuitenkaan ole vain arvokisojen näyttämö, vaan sitä on rakennettu ensisijaisesti ampumaharrastajien käyttöön.
Ruutikankaan Ampumaurheilukeskuksessa tulee olemaan yli 300 ampumapaikkaa 35 radalla. Ampumaratojen lisäksi alueelle tulee 400-paikkainen ravintola, 2 500 autopaikan pysäköintialue ja helikopterikenttä.
Ruutikankaan ampumaurheilukeskus on maa-alaltaan peräti 93 hehtaaria, joten alueella on tilaa järjestää monenlaisia tapahtumia.
Ruutikangas tavoittelee useamman EM- ja MM-tasoisen kilpailun järjestämistä vuodessa. Kansainvälisten kisojen valtava määrä selittyy sillä, että eri ampumaurheilulajeja on suuri määrä.
Ampumaurheilukeskus koeponnistettiin elokuussa, jolloin uudenkarhealla radalla järjestettiin kivääripracticalin MM-kisat. Kisoihin osallistui lähes tuhat kilpailijaa ja tuomaria 36 eri maasta. MM-kisoissa ammuttiin noin 700 000 laukausta.
I.P.S.C. Kivääripracticalin MM-kisat pidettiin heinä-elokuun vaihteessa Ruutikankaalla. Ampumassa Kiinalainen Casper Ho. Kuva: Johanna HuotariKaikkien ampumaurheilulajien EM-kisat käydään alustavien tietojen mukaan Ruutikankaalla vuonna 2027.
”Kisat varmistuvat teknisen delegaation tarkistuksessa ensi vuonna. Toivomme kaiken olevan kunnossa siihen mennessä”, sanoo radan operatiivisesta toiminnasta vastaavan Ruutikangas oy:n toimitusjohtaja Timo Haataja.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







