
Kettujahdissa ollut metsästäjä löysi itsensä illalla putkasta − poliisi epäili laittomasta susijahdista
Poliisi toimii osana Susi Life -hanketta erillisellä eräpoliisipartiolla. Partion toiminta on herättänyt keskustelua Itä-Suomen metsästäjien parissa.Poliisin ja erätarkastajan yhteispartion tavoitteeksi on määritelty metsästysrikollisuuden ennaltaehkäisy ja valvonta. Partio keskittyy työssään erityisesti susien laittoman tappamisen ehkäisyyn.
Tuoreessa kantelussa yksityishenkilö pyytää eduskunnan oikeusasiamiestä selvittämään, toimiiko poliisi määräysten ja ohjeiden mukaisesti osallistuessaan Susi Life -hankkeeseen.
”Ainakin jossain määrin poliisin tulkinnat ja ohjeet ovat vaikuttaneet puolueellisilta riippuen siitä, että onko kohdehenkilö metsästäjä vai luonnonsuojeluhenkinen”, kantelussa perustellaan.
Yksi vääryyttä kokeneista metsästäjistä on Mika Ala-Riihimäki, joka joutui tutkintaprosessiin kaksi vuotta sitten Ilomantsissa.
”Olin ehtinyt päästää koiran mehtään ketun jäljille, kun eräpartio kaartoi paikalle. Itse tarkastuksessa ei löytynyt moitittavaa. Koska koira juoksi tutkapannan mukaan kohti rajaa, tarkastustilanne oli hieman hermostuttava”, Ala-Riihimäki kertaa tapahtunutta.
Mies otti koiran myöhemmin kiinni rajavyöhykkeen takarajalta ja lähti eteenpäin. Partio jäi koiran kiinniottopaikalle. Myöhemmin kävi ilmi, että partio oli löytynyt sieltä ison eläimen jälkiä, joita epäili suden jäljiksi.
”Kotiin päästyäni olin ehtinyt ruokapöytään, kun poliisi ajoi pihaan. Minulle ilmoitettiin, että minut otetaan kiinni sudenmetsästyksestä epäiltynä ja tehdään kotietsintä. Samalla takavarikoitiin kaikki aseet, panokset, gps-laitteet ja puhelimet. Seuraavat kolme vuorokautta istuin putkassa.”
Amerikankettukoiran tehtävänä on ajaa riistaa haukkuen kuuluvasti. Riistana yleisimmin kettu. Rotua voidaan käyttää myös suurpetojen metsästykseen. Kuva: Lari LievonenPoliisin kertomuksista on selvinnyt, että partion mukaan miehen amerikankettukoira olisi sovelias rotu sudenmetsästykseen.
”Lisäksi partio oli kiinnittänyt huomiota sairaudestani johtuvaan käsien tärinään.”
”Poliisi tiedotti asiasta heti julkisuuteen niin, että eräpartio oli keskeyttänyt laittoman suden metsästyksen, vaikka sanoin jo ensimmäisissä kuulusteluissa, että paikalla oli ollut ilveksen jäljet.”
”Tutkinta kesti noin puoli vuotta, jonka jälkeen asiasta tehtiin syyttämättäjättämispäätös. Tapahtumapaikalta kerätyt ulosteet paljastuivat tutkimuksissa ilveksen jätöksiksi.”
Ilomantsissa metsästettäessä rajavyöhyke on aina muistettava, jotta koira ei pääse livahtamaan väärälle puolelle rajaa. Kuva: Lari LievonenAla-Riihimäki ihmetteli, kun aseita ei kuitenkaan palautettu vuodenkaan jälkeen. Silloin kävi ilmi, että asia oli edennyt syyttäjän työpöydälle.
”Pahimmassa tapauksessa aseet olisivat vieläkin kanissa ellen olisi kysellyt niiden perään ja puolustanut oikeuksiani”, Ala-Riihimäki tuhahtaa. “Poliisin esitutkinnasta tein kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.”
”Poliisilla ja erätarkastajilla näyttää olevan metsästysrikoksissa varsin alhainen puuttumiskynnys. Tapauksessa oikeusasiamies katsoi, ettei esitutkinnan aloittamisen kynnys ollut ylittynyt. Se on hyvin vakava kannanotto”, muistuttaa Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen, joka on perehtynyt tapaukseen.
”Rikosta ei ole välttämättä syytä epäillä, vaikka metsästäjä osuisi jänistä metsästäessään paikalle, jossa on suden jälkiä ja vaikka metsästäjällä olisi koira mukana”, Tolvanen sanoo.
”Kyllä tässä vähän tuli sellainen kuva, että joko partion tietämys metsästyksestä on olematonta tai sitten lähtökohta on se, että jokainen metsästäjä on lähtökohtaisesti rikollinen”, Ala-Riihimäki kiteyttää mietteensä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









