Tiesitkö, että tämä luonnontuote voi nostaa kuusikon arvoa tuntuvasti?
Tutkimus paljastaa, kuinka oikeanlaiset metsiköt löytyvät paikkatieto-ohjelmien avulla.
Parhaat herkkutattien kasvupaikat löytyvät nuorista ensiharventamattomista metsiköistä. Kuva: Kari SalonenTasaikäisissä talouskuusikoissa parhaat herkkutattien kasvupaikat löytyvät nuorista ensiharventamattomista metsiköistä, vahvistaa Veera Tahvanaisen tuore väitöskirjatutkimus.
Sen mukaan sienten kaupallinen keruu nostaa kuusikosta saatavia kokonaistuottoja huomattavasti. ”Sienistä saatava tulo on sen verran mittava, että se voi nostaa koko metsän arvoa, hyvällä herkkutattikuusikolla suurestikin, jos sienet poimitaan myyntiin”, Tahvanainen sanoo.
Sienten keruu sopii kuusen kasvatuksen rinnalle hyvin myös siksi, että sienistä saatavat myyntitulot ajoittuvat kiertoajan alkupuolelle, jolloin puustosta ei vielä kerry hakkuutuloa.
Optimaalinen metsänhoito sienten ja puun yhteistuotannolle on tutkimuksen mukaan hyvin samanlainen kuin pelkälle puuntuotannollekin eli kaksi harvennusta ja päätehakkuu, sillä suurin osa luonnonsienten sadoista saadaan ennen ensiharvennusta.
Tutkimuksen itäsuomalaisilla kuusikoilla kauppasienisadot olivat korkeimmillaan juuri ennen ensiharvennusta.
”Toisin sanoen loppukesän sateiden jälkeen kannattaa suunnata herkkutattien keruureissut epämiellyttävän tiheisiin nuoriin kuusikoihin.”
Rouskut kärsivät metsänkäsittelystä hieman tatteja enemmän.
Tutkimuksessa laadittiin empiiriset sienisatomallit hyödyntäen metsikkö- ja puustotietoja. Malleja voi hyödyntää potentiaalisten sienipaikkojen etsinnässä esimerkiksi rajaamalla vapaasti saatavilla olevista metsikkötiedoista paikkatieto-ohjelmilla 25–30-vuotiaat kuusikot, joiden pohjapinta-ala on noin 25 neliömetriä hehtaarilla.
”Jalkapatikalta ei silti vältytä, sillä mallit eivät takaa sienipaikan löytymistä”, Tahvanainen huomauttaa.
Väitöstyössä tutkittiin myös metsänomistajien suhtautumista poimintaan. Kyselyn mukaan metsänomistajat halusivat rajoittaa organisoitua, kaupallista poimintaa. Satunnaista sienestystä pidettiin pääosin hyväksyttävänä, erityisesti, jos poimijat pyysivät siihen luvan ja olivat paikallisia tai tuttavapiiriin kuuluvia.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
