Tuen leikkaaminen vaarantaa metsän hoitotyöt ja energiapuun korjuun
Bioenergia ry:n mukaan suunniteltu tukileikkaus ei sovi tilanteeseen, jossa energiapuusta on muutenkin niukkuutta.
Kaavailtu tukileikkaus vaarantaa metsänhoitotyöt ja pienpuun korjuun energiaksi. Kuva: Kai TirkkonenValtiovarainministeriö suunnittelee uuteen metsätalouden kannustejärjestelmään (Metka) merkittäviä leikkauksia. Ne vaarantavat metsien hoitotyöt sekä heikentävät energiapuun tarjontaa, varoittaa Bioenergia ry.
Bioenergia ry:n mukaan suunnitellut leikkaukset ovat huomattavan suuria. Osa niistä kohdistuu nuorten metsien hoitoon ja pienpuun keruuseen, jotka ovat nykyisen kemeratuen suurimmat käyttökohteet.
”Leikkaukset ovat erittäin huolestuttavia, koska uuden kannustejärjestelmän toimivuudesta ei ole vielä kokemuksia”, toteaa Bioenergia ry:n toimialapäällikkö Tage Fredriksson.
Fredrikssonin mukaan nuorten metsien hoito ja pienpuun keruutuki ovat keskeinen ohjauskeino nuorten hoitamattomien metsien arvokasvun parantamiseen ja terveydentilan kohottamiseen.
Leikkausten kohdistaminen nuorten metsien hoitoon ja pienpuun keruuseen olisi nykyisessä puukaupan tilanteessa erittäin kielteinen toimenpide. Kotimaisen aines- ja energiapuun tarve on noussut Venäjän sodan takia samalla, kun energiaturpeen tuotanto on nopeasti vähentynyt.
Kun pieniläpimittaiset pienpuukohteet ovat tarpeeksi houkuttelevia energiapuun hankinnan kannalta, energiapuun tarjonta markkinoille kasvaa, mikä auttaa kuitupuuleimikoita ohjautumaan ensisijaisesti teollisuuden käyttöön.
Järjestö pelkää leikkausten vähentävän metsässä tehtäviä hoitotöitä ja heikentävän puuntuotantoa pitkällä aikavälillä.
Fredriksson muistuttaa, että metsänomistajilla on lokakuun alkuun asti aikaa toimittaa metsäkeskukselle nykyehtojen mukaisia tukihakemuksia nuorten metsien kunnostukseen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







