Puukaupan tarjouksissa valtavia eroja – hinnoittelu hankaloittaa vertailua
MTK:n puumarkkinakatsauksen mukaan puukaupan painopiste on siirtymässä syksyyn hiljaisemman alkuvuoden jälkeen.
Viime viikkon loppuun mennessä puuta oli ostettu noin viisi miljoonaa kuutiometriä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Kuva: Jaana KankaanpääPuukauppa on käynyt alkuvuonna selvästi edellisvuosia hitaammin ja painopiste on siirtymässä loppuvuoteen, MTK arvioi puumarkkinakatsauksessaan.
Tutkimuspäällikkö Kalle Karttusen mukaan alkuvuoden hiljaisuuteen ovat vaikuttaneet erityisesti metsäteollisuuden varovaisuus, maailmantalouden epävarmuus sekä kuitupuun hinnan voimakas lasku.
Viime viikon loppuun mennessä puuta oli ostettu noin viisi miljoonaa kuutiometriä vähemmän kuin vuotta aiemmin.
”Kuitupuun voimakas hinnanlasku on näkynyt väistämättä puukaupassa. Toisaalta tukkipuun hyvä hintataso on kannustanut erityisesti uudistushakkuisiin ja järeämpiin harvennuksiin”, Karttunen sanoo tiedotteessa.
Kuitupuun hinta on laskenut noin kolmanneksen viime vuodesta. Sen sijaan tukkipuun hinnat ovat nousseet jo lähelle viime vuoden huippulukemia.
Metsäteollisuuden puuntarve ei kuitenkaan ole hävinnyt mihinkään.
”Luken ennusteen perusteella näyttää siltä, että puukauppa ja hakkuut painottuvat tänä vuonna enemmän syksyyn.”
”Kuitupuun voimakas hinnanlasku on näkynyt väistämättä puukaupassa.”
MTK kertoo saaneensa metsänomistajilta runsaasti palautetta harvennushakkuiden järeysrunkohinnoittelusta.
Tällöin puut ostetaan kokonaisina runkoina ja koko rungosta maksetaan sama kuutiohinta, joka määräytyy poistettavien puiden keskijäreyden perusteella.
MTK:n mukaan vuodenvaihteessa käyttöön otetut laajennetut hintaraja-arvot ovat tehneet puukauppatarjousten vertailusta aiempaa vaikeampaa.
”Tarjousten välillä on ollut viime aikoina erittäin suuria eroja, ja myös katkonnan vaikutukset korostuvat. Metsänomistajan kannattaa hyödyntää metsänhoitoyhdistysten asiantuntemusta puukaupan kilpailutuksessa ja ehtojen vertailussa”, Karttunen painottaa.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat ajankohtaisia uutisia sähköpostiisi kerran viikossa tilaamalla tästä maksuttoman metsäuutiskirjeen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






