Susanna Koski: "Toistaiseksi Suomi on tuottanut Euroopalle korvauksetonta ilmastotyötä hiilinieluineen"
Kansanedustaja kertoo kannattavansa lämpimästi hiilinielumarkkinoita.Kokoomuksen kansanedustaja Susanna Koski kirjoittaa MT:n vieraskolumnissaan hiilinieluista. Hän näkee hiilensidonnassa metsänhoitajalle liiketoimintamahdollisuuden.
Kosken mielestä hiilinielumarkkinat olisivat mitä mainioin mahdollisuus vahvistaa omistajuutta, kestävää metsänhoitoa ja vastuullisia ilmastotekoja niin, että niistä olisi jatkossa mahdollisuus saada myös korvaus.
"Toistaiseksi Suomi on kestävän metsänhoidon perinteellään tuottanut Euroopalle korvauksetonta ilmastotyötä hiilinieluineen. Mitä enemmän sen kaltaiselle työlle ja toimenpiteille annetaan arvoa, sen kannustavampia toimia ja ilmastotekoja kokonaiskuvassa on mahdollista saavuttaa", Koski kirjoittaa.
Koski kertoo kannattavansa hiilinielumarkkinoita lämpimästi.
"Kuitenkin niin, että metsänomistajasta itsestään tulee markkinatoimija, eikä valtio ala toimijaksi yksityisten omistajien puolesta. Ei valtiolla nimittäin ole oikeutta sosialisoida kestävän metsänhoidon arvonlisää, hiilinieluja, nimiinsä", hän huomauttaa.
Metsänomistajan kannattaakin olla hiilinielukeskustelussa tarkkana.
"Vaikka hiilinielujen todentamisessa ja hiilivarastojen pysyvyyden varmistamisessa on haasteita, Suomi voisi olla paras mahdollinen paikka pilotoida hiilinielumarkkinoita."
Kansanedustajan mielestä olemassa olevat teknologiamme ja järjestelmämme puustomittauksesta sekä sen ympärille rakennetuista palveluista, kuten Metsään.fi, antavat meille kohtuullista etumatkaa suhteessa muihin.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

