Valitse oikea kantokäsittely – näin torjut juurikääpää kätevästi myös taimikoissa

Kantokäsittelyn peittävyyden näkee torjuntaliuoksen sisältämästä väriaineesta. Kuva: Pentti Vänskä

Metsä|Metsänhoito

11.9.202519:00

Kolumni

Petri Kortejärvi

Kuluneen kasvukauden säät ovat ainakin jossain määrin hillinneet kirjanpainajan aiheuttamia tuhoja. Kevät ja alkukesä olivat suhteellisen viileitä ja sateitakin saatiin tavallista enemmän.

Kuusen juurikääpä ja männyn tyvitervastauti eivät säätilasta kuitenkaan häiriinny. Ne jatkavat hidasta kasvuaan ja aiheuttavat tuhonaiheuttajista suurimmat taloudelliset tappiot metsänomistajille vuosittain.

Kantohintojen nousun myötä laatutappioiden rahallinen arvo on lähempänä 100 miljoonaa euroa vuosittain. Juurikäävän aiheuttamat tuulenkaadot ovat myös keskeinen syy kirjanpainajatuhojen taustalla.

Juurikäävän torjunta otetaan Suomessa onneksi vakavasti. Kantokäsittely tuli pakolliseksi metsätuholain päivityksessä 2022 alusta lukien ja hyvä näin. Metsänomistaja voi siis olla kohtuullisen huoleton omien hakkuidensa suhteen. Jatkuvaa huomiota on kuitenkin syytä kiinnittää kantokäsittelyn laatuun, siitä ei pidä tinkiä missään vaiheessa.

Kantopinnan tulee peittyä toimivalla torjunta-aineella kattavasti. Metsäkoneurakoitsijoiden tulee saada lisääntyneet kustannukset kattava korvaus tekemästään työstä. Tämä varmistaa osaltaan laadukkaan työn. Juurikäävän torjunnasta löytyy kattava tietopaketti metsänhoitosuosituksista.

Torjunnassa käytetään kahta eri tyyppistä torjunta-ainetta, harmaaorvakkasienen itiöitä liuoksena ja urealiuosta.

Harmaaorvakka on biologinen torjunta-aine. Sieni valtaa männyn osalta koko kannon ja leviää myös juuriin. Tämä ehkäisee aktiivisesti männyn tyvitervaustaudin leviämistä. Kuusella harmaaorvakka ei leviä kantoon kovin syvälle, mutta estää kuitenkin juurikäävän tarttumisen kaatoleikkoon.

Urealiuoksen vaikutus perustuu pH:n nousuun kannon kaatopinnalla, mikä estää juurikäävän itiöiden itämisen. Myöhemmin pH laskee, mutta silloin kaatoleikkaus on jo kuivunut liikaa juurikäävän itiöille.

Metsänomistaja ei yleensä pääse vaikuttamaan torjuntamenetelmään ja laadukkaasti toteutettuna molemmat ovat toimivia. Männiköiden kesähakkuissa kannattaisi kuitenkin suosia harmaaorvakkavalmisteella tehtävää torjuntaa.

Harmaaorvakka toimii männyllä erityisen hyvin ja se rajoittaa aktiivisesti tyvitervastaudin leviämistä. Tämä on merkittävä asia etenkin Saimaan ympäristössä, jossa tyvitervaustauti aiheuttaa jo isoja ongelmia. Kuusivaltaisessa leimikossa urealiuoksen ja harmaaorvakan välillä ei ole isoa eroa.

Harmaaorvakkavalmiste on elävä organismi ja sen seurauksena työn laatuun täytyy kiinnittää erityistä huomiota. Liuos ei saa lämmetä yli +35 °asteeeen – muuten on vaarana, että itiöt kuolevat. Urealiuos on tässä suhteessa helpompi ratkaisu ja kokonaisuutena kuusivaltaisissa leimikoissa ehkäpä varmempi valinta.

Juurikääpiä on tutkittu pitkään ja toivottavasti tutkimusta myös jatketaan. Tiedetään, että juurikääpä tarttuu hyvinkin pieniin kantoihin. Tämän seurauksena ainakin kylvömänniköiden taimikonharvennukset kannattaa tehdä alhaisen tartuntariskin aikaan, eli aivan alkukeväällä kun yöpakkasia vielä on tai loppusyksystä.

Omatoiminen metsänomistaja voi tehdä käsittelyn myös itse taimikonhoidon yhteydessä. Parin litran paineruiskupullo kulkee raivaussahan kahvoissa roikkuen mukana kohtuullisella vaivalla.

Juurikäävän itiöitä on kasvukauden aikana ilmassa lähes koko Suomen alueella, mutta niiden määrää kannattaa kyllä hieman koettaa rajoittaakin. Nykyisin lahopuuta lisätään metsiin aktiivisesti ja kirjanpainajan kuivattamat kuuset mainitaan usein vaarattomina ja hyvinä lahopuun lisääjinä.

Kirjanpainajan osalta niiden jättäminen metsiin ei mikään riski olekaan, mutta aivan hulvattomasti en ainakaan järeitä runkoja metsiin jättäisi alueilla, joilla juurikääpää on runsaasti. Kirjanpainajan kuivattamissa kuusissa on nimittäin ainakin Etelä-Suomessa hyvin usein juurikääpää. Maahan kaatuva runko säilyy juurikäävän itiöemien kasvualustana hyvin pitkään. Itse en näitä suuria määriä metsiin jättäisi.

Sama juttu on niin sanottujen tyvilumppien kanssa. Mikäli leimikolla on runsaasti juurikääpää, tyvilumppejakin kertyy runsaasti, kun etsitään terveen tukin alkukohtaa. Kokonaisuutta ajatellen on parempi ottaa tyveltä reilusti lahokuitu kuin pätkiä lumppeja pitkin metsää.