
MTK:n Mikko Tiirola ehdottaa kokorunkohinnoitteluun siirtymistä
MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola ehdottaa puulle kokorunkohinnoittelua. Hän antaa metsäyhtiöille sapiskaa valtakirjakauppojen ohituksista.
Mikko Tiirolan mukaan puutavaralajeista maksettavat hinnat eivät perustu niistä valmistettujen tuotteiden kannattavuuteen. Kuva: Kari Salonen"Olen vakavasti pohtinut nykyisen puutavaralajihinnoittelun mielekkyyttä eli runkojen jakoa tukkiin ja kuituun", puheenjohtaja Mikko Tiirola avasi metsävaltuuskunnan kokouksen tiistaiaamuna Espoon Hanasaaressa.
"Runkohinnoittelusta on jo hyviä kokemuksia, se ainakin yksinkertaistaisi puukaupan hinnoittelua sekä poistaisi metsänomistajilta puun katkontaan liittyvää riskiä."
Tiirolan mukaan tukin ja kuitupuun välinen hintasuhde on puumarkkinoiden perusongelma. Vaikka Metsä Group, Stora Enso ja UPM ovat tehneet investointeja, jotka lisäävät kuitupuun käyttöä, sen hinta ei ole muuttunut.
"Eri puutavaralajeista maksettavat hinnat eivät perustu niistä valmistettujen tuotteiden kannattavuuteen."
Tiirolan mukaan nykyisessä puumarkkinapolitiikassa maksajiksi joutuvat lyhyellä aikavälillä yksityiset sahat. Pitkällä aikavälillä koko metsäala kärsii, ellei harvennuspuulle löydy lisää kysyntää.
Tiirola toivoo, että mahdollisimman moni investointihanke etenee ja kuitupuulle tulee kokonaan uusia ostajia.
Puumarkkinoiden yleisilmapiiriin Tiirola on tyytyväinen. Puukauppaa on käyty hyvällä tahdilla, hakkuut ovat ennätystasolla ja puutuotteiden vienti vetää.
Tiirolan mukaan ongelma on, että puun ostajat ohittavat usein metsänomistajien antamat valtakirjat.
Metsänhoitoyhdistysten valtakirjakaupan tarkoitus on turvata, että yksityinen puun myyjä saa puukaupoissaan markkinatilanteen mukaisen hinnan. Puun ostajien sopimusasiakkailleen tarjoama hintatakuukin perustuu siihen, että puumarkkinoilla on myös kilpailtuja leimikkoja.
"Valtakirjojen ohittaminen osoittaa puun ostajilta ylimielisyyttä ja on kaikkien hyvien kauppatapojen vastaista."
Tiirolan mielestä valtakirjakauppoihin liittyvä välinpitämättömyys konkretisoituu sähköisessä puukauppapaikka Kuutiossa, joka otettiin käyttöön keväällä: siellä tarjouksia jätetään miten sattuu.
"Kehotan kaikkia puun ostajia tarkistamaan sähköiseen puukauppapaikkaan liittyvät toimintatapansa", Tiirola sanoo.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

