Segezan sellutehdas seisoo, kylmyys uhkaa kaupunkia
Karjalan tasavallan Segezan kaupungin sellu- ja paperitehdas seisoo rahan, puun ja polttoaineen puutteessa.
Kaupungin ainut työnantaja on pysäyttänyt tehtaan toiminnan. Puut loppuivat vuoden vaihteen tienoilla. Tehtaan työntekijöille maksetaan vain kaksi kolmasosaa palkasta.
Rahavaikeuksista johtuen tehtaan nykyinen omistaja Investlesprom voi joutua lopettamaan laitoksen toiminnan. Tämän pelätään johtavan levottomuuksiin Karjalassa.
Monet pelkäävät nyt, että kaupunki jäätyy polttoaineen puutteen vuoksi. MT:n saamien tietojen mukaan polttoainetta on jäljellä vain kahdeksi ja puoleksi vuorokaudeksi.
Sellu- ja paperidivisioonan johtaja Vasili Preminin kertoo, että tehtaan tuotteilla on kysyntää, mutta luotottajat vievät kaikki käyttövarat entisten lainojen kuoletuksiin.
Nykyinen tehtaan pääomistaja on valtiollinen VTB; sitä ennen Bank of Moscow, jonka pääjohtaja ja ensimmäinen varapääjohtaja ovat etsintäkuulutettuja ja asustelevat Lontoossa.
Segeza, suomeksi Sekee sijaitsee Karjalassa Uikujärven rannalla noin 50 kilometriä Äänisjärven pohjoispäästä pohjoiseen.
MT
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
