Aseluvan myöntämisissä isot erot poliisilaitosten välillä – "Aselupakäytäntö on Suomessa epäyhtenäinen"
Poliisihallituksen lakiin kirjattu tehtävä olisi varmistaa palvelujen tasapuolinen saatavuus ja laatu maan eri osissa.
Ampuma-aseen hallussapitoon oikeuttavia lupia ovat hankkimis- ja hallussapitolupa sekä rinnakkaislupa. Kuolinpesäaseella tarkoitetaan ampuma-asetta, mikä on säädetyn kuuden kuukauden jälkeen vielä kuolinpesän hallussa. Kuva: Jukka PasonenPoliisin tulostietojärjestelmä Polstatin mukaan Suomessa käsitellään vuosittain hieman yli 55 000 ampuma-aselain mukaista lupaa.
Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen ylikomisario Jari Hartikainen on pro gradu -tutkielmassaan selvittänyt poliisin aselupakäytäntöjen yhtenäisyyttä.
Hartikaisen mukaan yhtenäiseen aselupakäytäntöön on vielä pitkä matka. Tutkielmassaan hän valitsi yhdeksi lupaharkinnan yhtenäisyyden mittariksi kielteisten päätösten määrän suhteessa myönnettyihin hankkimis- ja rinnakkaislupiin.
"Tämä aihe puhuttaa eniten harrastajien keskuudessa."
Aselupakäytäntöjen yhtenäisyyttä ei ole johdettu tai ohjattu käytännössä lainkaan vuoden 2012 jälkeen, jolloin vuonna 2007 annettu aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohje vanhentui, sanoo Hartikainen.
Tutkimuksen tarkasteluajanjaksolla vuosina 2014–2017 joka vuosi valtakunnallista keskiarvoa enemmän hakemuksia on hylätty Itä-Uudellamaalla, Kaakkois-Suomessa ja Lounais-Suomessa.
Vastaavasti joka vuosi keskiarvoa vähemmän hakemuksia on hylätty Helsingissä, Pohjanmaalla ja Itä-Suomessa.
Muut laitokset sijoittuvat vaihdellen tarkasteluvuodesta riippuen joko keskiarvon ylä- tai alapuolelle. Jos valtakunnallista keskiarvoa pidetään kriteerinä tai ohjearvona, niin parhaiten sen tuntumaan tarkasteluajanjaksolla sijoittuu Oulun ja Sisä-Suomen poliisilaitokset.
Tavoitteellisen hylkäysprosentin asettaminen on mahdotonta eikä sellaisen asettaminen ole tarkoituksenmukaista, kirjoittaa Hartikainen tutkielmassaan. "Ei ole olemassa mitään ohjearvoa mihin pyrkiä tai mihin laitoskohtaisia hylkäysprosentteja voitaisiin verrata. Sellaisen määrittäminen olisi mahdotonta."
Ainoa perusteltavissa oleva vertailukohta on valtakunnallinen keskiarvo, mihin kunkin laitoksen tulosta voidaan verrata. Se antaa hyvän kuvan siitä, missä mikäkin poliisilaitos tai yksittäinen poliisiasema on valtakunnan päävirtaan verrattuna.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
