Setelit ovat enemmän sukua t-paidalle kuin sanomalehdelle
Euroseteleitä ei valmisteta Suomessa lainkaan – setelipaperin valmistus ja painatus siirtyi markkojen mukana historiaan.
Suomessa käytettävät eurosetelit ovat kirjaimellisesti eurooppalaisia: ne tuodaan Suomeen muista EU-maista. Kuva: Jukka PasonenPuu on paperin tavanomainen raaka-aine, mutta setelipaperin reseptiin ei puuta tarvita.
"Setelipaperi on erikoispaperia, joka tehdään puuvillasta", kertoo johtava neuvonantaja Kari Takala Suomen Pankista.
Poikkeuksellinen, yleensä kankaissa käytettävä raaka-aine johtuu siitä, että setelien pitää kestää taittelua ja rypistelyä. Lisäksi paperiin on lisättävä väärentämistä vaikeuttavia yksityiskohtia kuten turvalankoja ja hologrammeja.
Vaikka setelipaperista koetetaan tehdä kestävää, setelit eivät ole kovin pitkäikäisiä. Setelin keskimääräinen käyttöaika on 2–3 vuotta. Pankit poistavat kierrosta repsahtaneet rahat ja tilalle otetaan uusia, painotuoreita rahoja.
Seteleiden kestävyyttä on Takalan mukaan saatu paremmaksi tuotekehittelyn avulla.
"Euroseteleiden lian hylkivyyttä on viime vuosina parannettu siten, että niin sanotun toisen eurosetelisarjan seteleitä päällystetään pinnoitteella, joka hylkii paremmin likaa. Yleensä lika on enimmäkseen ihmisten sormista erittyvää rasvaa."
Joissakin maissa, esimerkiksi Britanniassa ja Thaimaassa, on alettu valmistaa seteleitä muovin tapaisesta polymeerista.
Suomessa on 20 paperitehdasta, mutta yhdessäkään niistä ei valmisteta enää setelirahoissa käytettävää setelipaperia. Suomessa ei myöskään paineta nykyään mitään seteleitä.
"Suomen Pankki hankki Setec Oy:ltä viimeisen 100 euron setelien erän vuonna 2003", Takala sanoo.
Kun Suomella oli ennen vuotta 2002 käytössään oma valuutta, markan setelit painettiin keskuspankin eli Suomen Pankin omistamassa setelipainossa Vantaalla. Keskuspankki luopui kokonaan omistuksestaan setelipainossa vuonna 2003, ja sen jälkeen Setec Oy on siirtynyt hollantilaisomistukseen ja paino valmistaa nykyään esimerkiksi passeja ja maksukortteja.
Suomi hankkii nykyiset eurosetelinsä yhteishankintana seitsemän muun euroja käyttävän maan kanssa.
"Eurojärjestelmän säännösten mukaan euroseteleissä käytettävä setelipaperi ja euroseteleiden painatus on tehtävä EU-alueella", Takala sanoo.
Viimeksi kuluneina vuosina Suomeen on tullut euroseteleitä esimerkiksi hollantilaisilta, ranskalaisilta ja saksalaisilta setelipainoilta.
Euroalueen keskuspankeista kahdeksalla on oma hyväksytty setelipaino. Muut rahaliittoon kuuluvat maat hankkivat setelinsä tarjouskilpailujen avulla kaupallisilta, euroseteleiden valmistukseen lisensoiduilta setelipainoilta. Tällaisia painoja on 14 kappaletta ja hyväksyttyjä setelipaperin valmistajia kahdeksan tehdasta.
SETELIRAHOJEN HISTORIAA
Paperista tai sen tapaista painettua materiaalia on käytetty rahana alun perin Kiinassa jo 650-luvulla. Euroopassa paperirahan otti käyttöön vuonna 1661 Ruotsi, johon Suomikin tuohon aikaan kuului.
Suomen markkaseteleiden paperi valmistettiin pitkään Janakkalassa Tervakosken paperitehtaalla, joka oli aikavälillä 1921–1986 Suomen Pankin omistama. Nykyään sen omistaa itävaltalainen Delfort Group. Tehtaalla ei tehdä enää lainkaan setelipaperia, mutta sen sijaan siellä valmistetaan monenlaisia muita erikoispapereita, esimerkiksi sähköeristepapereita ja ohutta ohkopainopaperia, jollaiselle painetaan muun muassa Raamattuja.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
