Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Lippu salkoon ja retkelle ‒ lauantaina juhlitaan Suomen luontoa!

    Suomen luonnon päivää juhlitaan elokuun viimeisenä lauantaina jo kymmenettä kertaa. Päivä on vakiintumassa kalentereihin liputuspäiväksi.
    Nosta lippu salkoon ja malja Suomen luonnon kunniaksi!
    Nosta lippu salkoon ja malja Suomen luonnon kunniaksi! Kuva: Saara Lavi

    Sisäministeriö suosittaa liputusta Suomen luonnon päivänä eli elokuun viimeisenä lauantaina.

    Suomen luonnon päivä on vakiintunut liputuspäivä ensimmäistä kertaa vuonna ensi vuonna. Silloin kalentereissa on juhlapäivänä pieni Suomen lipun kuva symbolina liputuksesta.

    Suomi on ensimmäinen maa maailmassa, joka liputtaa luonnolleen, tapahtumaa koordinoiva Metsähallitus kertoo.

    Tänä vuonna luontoa juhlitaan jälleen lukuisissa tapahtumissa ympäri Suomen. Luontoa voi juhlia myös nostamalla maljan lempilajilleen, nauttimalla mustikkapiirakkaa tai lähtemällä retkelle.

    Suomen luonnon päivää juhlittiin ensi kerran elokuussa 2013. Suomalaiset ovat ottaneet päivän juhlimisen innolla omakseen.

    ”Päivän suosion jatkuva kasvu ja nopea vakiintuminen suomalaisten merkkipäivien aateliin ovat osoitus siitä, että luonto on suomalaisille tärkeä, juhlan ja liputtamisen arvoinen. Viime vuosien koronapandemian aikaan uudetkin ihmisryhmät tuntuvat löytäneen Suomen luonnon arvon”, Suomen luonnon päivän tiedotteessa todetaan.

    Tämän vuoden teemana on koko luonnon monimuotoisuus. Itselle tärkeistä lajeista kannustetaan kertomaan somessa.
    Tämän vuoden teemana on koko luonnon monimuotoisuus. Itselle tärkeistä lajeista kannustetaan kertomaan somessa. Kuva: Joel Heino

    Tänä vuonna erityisenä juhlanaiheena ovat suomalaisille tärkeät eläimet, kasvit, sienet ja koko Suomen luonnon ainutlaatuinen monimuotoisuus.

    Suomen luonnon päivän kunniaksi on kerätty elokuun ajan eri-ikäisiltä suomalaisilta tarinoita heille tärkeistä lajeista. Vastausten lajikirjo hämmästyttää järjestäjiä.

    ”Kansallislajiemme karhun ja laulujoutsenen lisäksi suosikkilajilistalta löytyy hämähäkkejä, kastematoja, kimalaisia, vanhoja puita, yöllä tuoksuvia kasveja, keväisin saapuvia muuttolintuja. Moniin lempilajeihin liittyy tarinoita ja muistoja hienoista luonnossa koetuista hetkistä ja niihin liittyneistä läheisistä ihmisistä.”

    Tarinoita voi käydä lukemassa ja kertomassa osoitteessa yle.fi/aihe/luonto. Itselle tärkeistä lajeista voi kertoa halutessaan myös omilla sometileillään (#lempilaji #minfavoritart).

    Seitsemisen kansallispuisto täyttää 40 vuotta.
    Seitsemisen kansallispuisto täyttää 40 vuotta. Kuva: Sannamari Ratilainen

    Suomen luonnon päivän suojelijana on toiminut alusta alkaen tasavallan presidentin puoliso rouva Jenni Haukio. Hän kertoo lempilajinsa olevan meriharakka, joka on eksoottisen näköinen, helppo tunnistaa, viihtyy saaristossa ja toisaalta myös kaupungeissa.

    Päivän aikana järjestetään retkiä lähiluontoon, halataan puita, kuntoillaan luonnossa, joogataan metsässä, järjestetään luontotalkoita ja vain nautitaan luonnosta.

    Suomen Latu haastaa kaikki suomalaiset nukkumaan yönsä ulkona. Tuhansien tähtien Metsähotellit kohoavat Nurmijärvelle ja Kannonkoskelle. Seitsemisessä ja Hiidenportissa juhlistetaan 40-vuotiaita kansallispuistoja.

    Suomen Latu haastaa nukkumaan yön ulkona.
    Suomen Latu haastaa nukkumaan yön ulkona. Kuva: Sampsa Sulonen

    Suomen luontokeskus Haltiassa järjestetään koko perheen luontokuvafestivaali, luomutiloilla pidetään avoimia ovia ja lukuisten organisaatioiden paikallisyhdistykset järjestävät tempauksia, tapahtumia tai retkiä luontoon.

    Moni koulu ja päiväkoti on juhlistanut luontoa osana opetustoimintaa koko viikon ajan. Suomen luonnon päivän juhlinta onkin viime vuosina alkanut levittäytyä koko elokuun viimeiselle viikolle.

    Suomen luonnon juhlapäivää voi viettää myös yksinkertaisesti lähtemällä luontoretkelle yksin tai kavereiden kanssa nauttimaan eväistä ja tunnelmasta. Monelle suomalaiselle se on ollutkin tärkein tapa juhlistaa luonnon päivää,.

    Juhlapäivää järjestävät Metsähallituksen lisäksi Suomen luonnonsuojeluliitto, Suomen ympäristökeskus, Sydänliitto, Luonto- ja ympäristökoulujen liitto, Partiolaiset, Suomen Latu, Sitra ja Yle Luonto.

    Lue myös:

    1500 ihmistä menee järven rantaan nukkumaan – maailman suurin metsähotelli nousee yhdeksi yöksi

    Suomen luonnon päivä sekä Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivä pääsevät liputuspäiviksi kalenteriin

  • Metsäpalvelu

    Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.