Tulossa toinen hurja marjavuosi? Mustikka on kukkinut viime vuottakin komeammin, nyt tarvittaisiin sadetta
Lakan kukinta ei ole aivan yhtä runsas kuin viime vuonna.Luonnonvarakeskus Luke kertoo, että mustikan kukinta alkoi eteläisessä Suomessa toukokuun puolessa välissä ja on nyt päättynyt koko maassa.
Kukinta on vuoteen 2020 verrattuna ollut hieman runsaampaa, ja pölytystulos on tähänastisten havaintojen perusteella ollut pitkäaikaiseen keskiarvoon nähden hyvä. Myös puolukka ja suomuurain ovat kukkineet tai kukkivat runsaana.
Mustikan kukat oli 21. kesäkuuta mennessä laskettu 56 mustikkahavaintometsästä eri puolilta Suomea ja raakileet yhdeksästä.
"Pölytystulos eli raakileiksi saakka päässeiden kukkien osuus on ollut keskimäärin lähes 70 prosenttia kun pitkäaikainen keskiarvo on alle 60 prosenttia. Olosuhteet ovat tähänastisten havaintojen perusteella olleet mustikan pölytykselle suotuisat", kertoo erikoistutkija Rainer Peltola Luonnonvarakeskuksesta.
Puolukan pääkukinta alkoi eteläisessä Suomessa kesäkuun alkupuoliskolla, pohjoisilla alueilla pääkukinta ajoittuu kuluvalle viikolle. Puolukan kukat on laskettu 37 havaintometsästä. Tulosten perusteella myös puolukka on kukkinut vuoteen 2020 verrattuna hieman runsaampana.
Suomuuraimen eli hillan tai lakan kukinta alkoi Keski- ja Pohjois-Suomessa kesäkuun alkupuoliskolla. Kukat on nyt laskettu 25 havaintopaikasta. Kukinta on ollut pääsääntöisesti keskinkertaista tai sitä runsaampaa, ei kuitenkaan yhtä runsasta kuin vuonna 2020.
Edellytykset toiselle hyvälle marjavuodelle ovat hyvät. Satonäkymät tarkentuvat, kun saadaan enemmän raakiletietoja marjahavainnot.fi-järjestelmästä.
"Puolukan ja suomuuraimen pölytyksen onnistumisesta ei ole vielä tuloksia. Eteläiseen Suomeen olisi myös hyvä saada sateita, sillä pitkittyessään helteet tekevät kypsästä mustikasta pienikokoista", Peltola toteaa.
Luken ja Suomen 4H-liiton yhteistyö marjahavaintojen teossa jatkui vuonna 2021. Tähänastiset havainnot on tallennettu kaikille avoimeen marjahavaintojen tiedotusjärjestelmään, joka löytyy osoitteesta marjahavainnot.fi
Marjahavaintojen tekijäksi voi ryhtyä kuka hyvänsä marjasadoista ja luonnon tarkkailusta kiinnostunut. Ohjeet havaintometsän perustamisesta sekä havaintojen teosta ja tallentamisesta löytyvät täältä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

