Pentti Linkolan ”sanomattoman hieno” löytö päätyi tarjouskilpailusta suojeluun – Etelä-Suomessa luonnonsuojelu nojaa yksityisiin toimijoihin

Eriasteisesti lahonnut puu ja järeät lehtipuut ovat luonnon monimuotoisuudelle tärkeitä. Kuva: Heikki Willamo

Kaakkuria ei kuulu. Muita kavereita sen sijaan riittää, jos niitä hyttysten ininältä malttaa jäädä kuulostelemaan: kaukana kukkuu käki ja lähempänä laulaa tylli. Papanoista päätellen hirvikin on käynyt näyttäytymässä.

Laipansalon luonnonsuojelualue Pirkanmaalla entisessä Kuhmalahden kunnassa, nykyisessä Kangasalan kaupungissa on erilaisten luontotyyppien läpileikkaus. Suurimmaksi osaksi se koostuu kuivasta ja lehtomaisesta kankaasta, mutta Luonnonperintösäätiön suojelujohtajan Anneli Jussilan mukaan alueella on pieni läntti suomalaisittain harvinaista karukkokangastakin.

Maallikonkin silmään metsä näyttää monipuoliselta. Poluttomassa metsässä rämpiessä tulee toivoneeksi, ettei tietämättömyyttään talloisi kovin harvinaisia sammalia.

Laipansalon lähellä majaili Luonnonperintösäätiön perustajan, edesmenneen ympäristöfilosofin Pentti Linkolan ystävä. Jussila kertoo Linkolan menneen eräänä aamuna ystävänsä mökille ihastuksissaan.

”Hän oli kertonut yöpyneensä teltassa Vähäjärven rannassa ja kuulleensa kaakkurin ja vaikka mitä muita lintuja. Alue oli hänestä sanomattoman hieno, ja hän oli ehdottomasti sitä mieltä, että se täytyy suojella.”

Mökin omistaja ei tiennyt, kenelle metsä kuuluu, ja Linkola oli kierrellyt Kuhmalahdella kyselemässä omistajan perään. Silloin asia ei kuitenkaan edennyt, ja vuonna 2020 kuolleen Linkolan haave alueen suojelusta jäi hänen elinaikanaan täyttymättä.

Viime vuoden tammikuussa alue ilmestyi myyntiin tarjouskilpailulla. Jussila sanoo ajatelleensa, että tämä on pakko voittaa.

”Aika paljon piti tarjota, mutta me voitimme.”

Noin 18 hehtaarin alueen kauppahinnaksi tuli 211  000 euroa.

Kilpailu alueesta oli kova. Jussila sanoo Laipansalon metsän olleen hakkuukypsä, mäntyjen hyvälaatuisia ja kuutiomäärän merkittävä. Hän arvelee, että kaikki muut tarjouskilpailuun osallistuneet olisivat hakanneet metsän saman tien.

Jussila kertoo Linkolan olleen aikanaan varma, että metsä menee lopulta hakkuuseen.

”Kun suojelu ei silloin onnistunut, Pentti oli niin turhautunut, ettei hän edes halunnut käydä alueella enää.”

Suojeluvarat kerättiin kolmesta paikasta. Osan antoi Linkolan ystävän perhe, jonka mökki sijaitsee alueen lähettyvillä. Lisäksi tukea saatiin energiayhtiö Fortumilta ja Suomen vanhimmalta tieteelliseltä seuralta Societas pro Fauna et Flora Fennicalta.

Alueen suojeluarvoa lisää entisestään se, että metsä kytkeytyy Laipanmaan retkeilyalueeseen, joka on Pälkäneen kunnan mukaan Etelä-Suomen suurin yhtenäinen metsäalue ja jossa samoillessaan Linkolakin Jussilan mukaan ajautui Laipansaloon. Luonnonperintösäätiö aikookin tehdä Laipansaloon perusteellisen luontoselvityksen, jotta sen lajistosta saadaan lisätietoa.

Vaikka Suomessa suojelu on suurelta osin jätetty valtion päätettäväksi, yksityisten toimijoiden merkitys metsänsuojelussa kasvaa Jussilan mukaan jatkuvasti. Suomi on vielä kaukana YK:n Montrealin luontokokouksen sopimuksen tavoitteesta ja myös EU:n biodiversiteettistrategian linjauksesta kasvattaa suojelualueita niin, että 30 prosenttia sekä maa- että merialueista on oikeudellisen suojelun piirissä. Lisäksi EU haluaa tiukan suojelun piiriin kaikki vanhat ja luonnontilaiset metsät.

Onko yksityisten toimijoiden tehtävä siis oikeastaan lahjoittaa rahaa tai muutenkaan pohtia suojelua, kun Suomi on valtiona sitoutunut kansainvälisiin sopimuksiin suojelun lisäämiseksi? Suomen luonnonsuojeluliiton (SLL) monimuotoisuusasiantuntija Liisa Toopakka uskoo, että tavoitteisiin pääseminen on todennäköisempää, kun kaikki toimijat ovat mukana.

”Kyllä suuren yleisön tahtotila vaikuttaa myös poliittisiin päätöksiin”, hän huomauttaa.

Yksityisten lahjoittajien lisäksi metsiä omistavilla yrityksillä ja maanomistajilla on Toopakan mukaan hyvät mahdollisuudet edistää suojelutyötä. Esimerkiksi Luontolahja-kampanjassa yksityiset toimijat ovat lahjoittaneet alueita yksityisiksi luonnonsuojelualueiksi siten, että valtio on suojellut vastaavan määrän omia alueitaan.

Yksityisen luonnonsuojelualueen perustaminen edellyttää luonnonsuojelulain kriteereiden täyttymistä. Käytännössä alueen suojelu on voitava katsoa monimuotoisuuden tai luonnon kauneuden säilyttämisen kannalta tarpeelliseksi.

Etelä-Suomen suojelualueita vaivaa usein pirstaleisuus eli se, että yksittäiset alueet eivät ole kytköksissä toisiinsa. Jussila kuvailee eteläistä Suomea "tilkkutäkiksi täynnä yksityismetsiä", joita ei ole käyty kokonaisuutena läpi luontoarvojen kartoittamiseksi.

Jussilan mukaan etelässä on useita esimerkkejä tapauksista, joissa yhden alueen suojelemisen seurauksena myös naapurialue on myyty suojeltavaksi. Vaikkapa luonnonsuojeluyhdistysten varainkeruun turvin jo suojeluun ostettuja alueita on voitu laajentaa, kun vierestä on tullut lisää hehtaareja myyntiin.

”Jos perustaa suojelualueen, kynnys usein laskee naapuripalstojen kohdalla. Aina niin ei tietenkään käy, joskus rajalle on tullut avohakkuu”, Jussila sanoo.

SLL:n Toopakka pitää tärkeänä, että suojeluverkosto on edustava ja kytkeytynyt. Tarkoitus ei ole luoda valtavia suojelualueita vain yhteen paikkaan vaan siten, että joukossa on monenlaisia luontotyyppejä ja elinympäristöjä.

”Paikallisillakin luontoarvoilla on merkitystä. Ei etelän maakunnissa auta se, että muualla Suomessa on suojeltu metsää.”

Etelä-Suomen suojelualueet ovat usein pieninä pirstaleina kaukana toisistaan. Kuva on Metsänpeitto-suojelualueelta Urjalasta. Kuva: Kari Salonen

Erityisen tärkeää on sekä Jussilan että Toopakan mukaan nyt suojella kaikki vanhat ja luonnontilaisen kaltaiset metsät mahdollisimman pian. Suojelua kaipaavat myös esimerkiksi perikuntien myymien metsien seasta löytyvät aarnialueet, joiden ympäriltä on jonkin verran hakattu mutta ojituksia ei ole tehty.

”Tärkeää on, ettei metsän pohjaa ole rikottu ja ympäristöä muutettu monotoniseksi puupelloksi”, Jussila kuvailee.

Mahdollista on myös hakkuualueiden ja ojitettujen alueiden ennallistaminen. Työtä kuitenkin riittää, ja Jussila huomauttaa, etteivät kaikista herkimmät lajit välttämättä palaa.

Toopakka muistuttaa, että 30 prosentin suojelutavoitteen lisäksi heikentyneitä kohteita on ennallistettava, mikä vaatii luonnonsuojelun rahoituksen turvaamista. SLL esitti vaalien alla, että hallitus loisi ilmastolakia vastaavan luontolain, joka määrittäisi monimuotoisuuden turvaamisen tavoitteet ja aikataulun.

Kansan tuki suojelulla on. Ylen Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä vuosi sitten toukokuussa 80 prosenttia kannatti suojelualueiden lisäämistä joko ehdottomasti tai varauksella. Viime vuoden tammikuussa ympäristöjärjestöjen laatimassa ja Taloustutkimuksen toteuttamassa kyselyssä lähes kaksi kolmasosaa oli melko tai täysin samaa mieltä siitä, että Suomen viimeiset luonnonmetsät täytyy suojella viipymättä.

Monimuotoinen metsä hyödyttää kaikkia, sillä monotoniset puupellot ovat alttiita esimerkiksi tuholaisille. Jussila muistuttaa, että luonto on kymmeniätuhansia vuosia pystynyt itse säätelemään tuhoja niin, että tuholaiset eivät vie kokonaisia metsiä, kun niiden luontaiset viholliset pitävät populaatiot kurissa.

Monimuotoisuuden turvaamisen lisäksi ilmastonmuutoksen torjunta on metsänsuojelussa tärkeää. Luonnonvarakeskus muistuttaa tuoreimmassa metsätuhoraportissaan, että lämpenevä ilmasto voi sekä auttaa vieraslajeja leviämään että vahvistaa jo Suomessa eläviä tuholaislajeja.

SLL:n Toopakka huomauttaa, että monimuotoinen luonto on sietokykyisempi hyönteistuhoja ja ilmastonmuutoksen kiihdyttämiä sään ääri-ilmiöitä vastaan kuin yksipuulajinen ja tasaikäinen talousmetsä. Samoin esimerkiksi luonnontilaiset suot voivat toimia puskureina tulvahuippujen aikaan.

Laipansalon luonnonsuojelualue Pirkanmaalla Kangasalla on erilaisten luontotyyppien läpileikkaus. LEHTIKUVA / ANNE SALOMÄKI.