Ekosysteemipalvelut vailla hyvää määrittelyä
Ekosysteemipalvelu-käsitteen suosiosta huolimatta sen määrittelyssä ja arvottamisessa on puutteita, sanoo Maj ja Tor Nesslingin säätiön tutkimuspäällikkö Päivi Tikka.
Myös ekosysteemipalvelu-käsitteen sovellettavuus käytännön päätöksenteossa on vielä osin epäselvää.
Maj ja Tor Nesslingin säätiö rahoittaa hanketta, jonka yhtenä tavoitteena on yhtenäistää ekosysteemipalvelujen luokittelu. Tutkimuksen kohteena ovat Suomen neljä keskeistä ekosysteemiä: metsät, pellot, suot ja sisämaan vedet.
Tutkimuksen toteuttavat Itä-Suomen yliopisto ja Pellervon taloustutkimus PTT yhdessä Suomen ympäristökeskuksen tutkijoiden ja muiden kumppaneiden kanssa.
”Ekosysteemipalveluihin liittyvää käsitteistöä on yhtenäistämisen lisäksi selkeytettävä. Tutkimus on saatava palvelemaan päätöksentekoa ja laajennettava tietoisuutta ekosysteemipalveluiden merkityksestä”, sanoo Itä-Suomen yliopiston professori Olli Saastamoinen, joka johtaa tutkimushanketta.
Vaikka ekosysteemipalvelut ovat käsitteenä melko uusi, niiden sisältö on tuttua.
Ekosysteemipalveluja ovat muun muassa metsän marjat ja ainespuu, suon kyky vähentää tulvia ja järvien tarjoamat kalastus- sekä virkistysmahdollisuudet.
Palveluiden taloudellisesta arvosta ja arvottamisesta kiistellään. Tietyille tuotantopalveluille, kuten puuntuotannolle, on helpompi määritellä markkinahinta kuin markkinattomille ekosysteemipalveluille, sanoo PTT:n tutkimusjohtaja Paula Horne.
”Palvelujen taloudellista arvottamista tarvitaan päätöksenteon tueksi. Tuotettuja palveluita on pystyttävä yhteismitallistamaan, raha on sopiva väline siihen.”
Arvottamismenetelmät voivat perustua esimerkiksi ekosysteemipalvelun tuottaman tuotteen vaihtoehtoiselle tuotantotavalle. Tulvavallit ovat esimerkiksi vaihtoehtoinen tapa yrittää vähentää tulvia ja ohjata vesien kulkua.
Hanke kestää vuoden. Tavoitteena on tuottaa käyttökelpoista tietoa ekosysteemien hyödyistä sekä arvoista eri hallinnonaloille, poliittiselle päätöksenteolle ja suurelle yleisölle.
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
