EU-direktiivi johti Ruotsissa hakkuuilmoitusten julkistamiseen
Ruotsalaiset ovat jo panneet toimeksi, jotta EU:n julkisuusvaatimukset täyttyisivät.
Ruotsissa EU:n vaatimukset metsätietojen julkisuudesta johtivat konkreettisiin muutoksiin, kun hakkuuilmoitukset muutettiin julkisiksi. Kuva: Markku VuorikariRuotsissa kaikki hakkuuilmoitukset ovat olleet julkisesti saatavilla karttapalvelussa metsäviranomaisen eli Skogsstyrelsenin kotisivuilla tämän vuoden helmikuun alusta lähtien.
Muutos johtui ATL-lehden mukaan samasta EU-direktiivistä, jonka noudattamatta jättämisestä Suomi sai EU-komissiolta nyt moitteet. Komission perustellussa lausunnossa vaaditaan Suomea ryhtymään toimiin kahden kuukauden kuluessa.
Kun metsänkäyttöilmoitukset avattiin Ruotsissa kaikkien nähtäviksi, kuka tahansa on sen jälkeen pystynyt seuraamaan, mille alueille on tulossa hakkuita. Metsänkäyttöilmoitus on jätettävä viranomaisille aina ennen hakkuuta, jotta nämä voivat tarvittaessa puuttua suunnitelmiin.
Suomen metsälain mukaan metsänkäyttöilmoitus on jätettävä Suomen metsäkeskukselle vähintään 10 päivää ennen hakkuun käynnistymistä.
Skogsstyrelsenin edustaja kertoi keväällä Lantbruk-lehden haastattelussa, että kansalaisten yhteydenotot hakkuisiin liittyen ovat lisääntyneet sen jälkeen, kun ilmoitukset muutettiin julkisiksi. Yhteydenotot olivat koskeneet eniten vaarantuneita lintulajeja ja muita luontoarvoja, joita hakkuut voisivat haitata.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
