Metsähallitus kutsuu yritykset ja yhteisöt ideoimaan Ärjänsaaren leirimajan tulevaisuutta ‒ selvityksen pohjalta päätetään ryhdytäänkö rakennusta kunnostamaan
Leiritoimintaa Oulujärven saarelle sijoittuvalla Ärjän leirimajalla on ollut viimeksi 1990-luvulla. Rakennuksen käyttöönotto edellyttäisi perusteellista kunnostamista.
Kunnostusta kaipaava leirimaja sijaitsee Oulujärven Ärjänsaaressa, ja siellä on pidetty esimerkiksi leirikouluja. Kuva: Karoliina RantalaMetsähallitus selvittää, miten Ärjänsaaren vanhaa leirimajaa voisi tulevaisuudessa hyödyntää. Leirimajan tulevaisuutta pohditaan kahdessa työpajassa, jotka on tarkoitettu yrityksille, yhdistyksille ja muille organisaatioille. Selvityksen pohjalta päätetään, ryhdytäänkö rakennusta kunnostamaan.
Metsähallituksen Luontopalvelut on viime vuosina kehittänyt Oulujärvellä sijaitsevan Ärjänsaaren palveluja. Nyt suunnittelupöydällä on Ärjän leirimajan tulevaisuus, Metsähallitus kertoo tiedotteessaan.
Pinta-alaltaan 270 hehtaarin suuruinen saari sijaitsee Oulujärvessä, 16 kilometrin päässä Kajaanin keskustasta.
Leiritoimintaa Ärjän leirimajalla on ollut viimeksi 1990-luvulla. Rakennuksen käyttöönotto edellyttäisi perusteellista kunnostamista sekä wc- ja pesutilojen rakentamista. Metsähallitus selvittää nyt leirimajan potentiaalisia käyttötarkoituksia ja toimijoita.
”Leirimajalla on aiemmin järjestetty leirikouluja, ja se halutaan jatkossakin pitää yritysten ja yhteisöjen käytössä. Yritysten ohella mahdollisia käyttäjiä voisivat olla esimerkiksi koulut, hyvinvointialan toimijat sekä taide- ja kulttuuriala”, Luontopalveluiden kehityspäällikkö Veikko Virkkunen kuvailee.
Leirimajan tulevaisuudesta ja käyttömahdollisuuksista järjestetään työpaja tiistaina 26.4.2022. Työpajoja on kaksi samalla sisällöllä, kello 9‒10.30 ja 17‒18.30. Mukaan ovat tervetulleita yritykset, yhdistykset ja muut organisaatiot, jotka ovat kiinnostuneita toimimaan alueella ja ideoimaan leirimajan tulevaisuutta.
Ärjän leirimajan tulevaisuuden suunnittelu ja työpajat tehdään yhteistyössä Lapin yliopiston palvelumuotoilun opiskelijoiden kanssa.
Ideointityöpajassa kartoitetaan sidosryhmien ajatuksia leirimajan käyttömahdollisuuksista. Työpajan tuloksia hyödynnetään leirimajan ja Ärjänsaaren palveluiden kehittämisessä. Metsähallitus päättää myöhemmin mahdollisesta leirimajan kunnostamisesta.
Työpaja järjestetään etäyhteyksillä Teamsin välityksellä. Teams-linkki toimitetaan ilmoittautuneille sähköpostilla. Ilmoittautumiset 22.4.2022 mennessä sähköisellä lomakkeella.
Lue myös
Ärjänsaaren hakkuut eivät järkyttäneet
UPM myy kiistellyn Ärjänsaaren: Aktivistit pysäyttivät hakkuut viime talvena
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
