Metsälle voi antaa tuhka-annoksen kerran kiertoajassa
Oikein levitettynä tuhkasta ei huuhtoudu vesistöjä rehevöittäviä typpi- tai fosforiyhdisteitä, sanoo erikoistutkija Sirpa Piirainen.
Tuhka on hidasliukoinen lannoite. "Oikein levitettynä siitä ei huuhtoudu vesistöjä rehevöittäviä typpi- ja fosforiyhdisteitä", sanoo Luken erikoistutkija Sirpa Piirainen. Kuva: Pekka FaliTuhkalannoitus sopii typpirikkaisiin suometsiin, koska siinä ei itsessään ole typpeä, sanoo erikoistutkija Sirpa Piirainen Luonnonvarakeskuksesta (Luke).
"Tuhkassa on fosforia ja kaliumia, joista suometsissä tulee usein puutetta."
Parasta tuhkalannoitetta on nimenomaan puun poltossa syntynyt tuhka. Kivihiilituhkan ravinnesisältö on huono ja turvetuhkakaan ei vastaa sisällöltään täysin puiden tarpeita.
Tuhkalannoituksen vaikutuksia on Piiraisen mukaan tutkittu paljon. Ympäristövaikutuksia tutkittiin muun muassa mikrobeista, marjoista ja vesieliöistä.
Oikein levitettynä tuhkasta ei huuhtoudu vesistöjä rehevöittäviä typpi- tai fosforiyhdisteitä.
"Oikein levitys tarkoittaa, ettei sitä levitetä suoraan ojiin esimerkiksi lentolannoituksessa. Koska ojia ei lentolannoituksessa pystytä täysin välttämään, tuhkalannoituksesta voi tulla vesistökuormitusta. Määrät ovat kuitenkin pieniä."
Tuhkassa on raskasmetalleja. Niiden huuhtoutumisen haittoja vähentää se, että tuhkaa suositellaan levitettäväksi vain yhden kerran metsän kiertoajassa.
"Tuhkassa on rikkiä, ja sulfaattia huuhtoutuu myös. Sulfaatti voi lisätä rehevöitymistä vesistöissä, joissa esiintyy hapettomuutta. Merkittävä ongelma rikin huuhtoutuminen ei ole, koska puutuhkan sisältämät rikkimäärät ovat pieniä", Piirainen sanoo.
Kaliumia tuhkasta huuhtoutuu herkästi, mutta se ei ole haitallista vesistöissä.
Kasvihuonekaasujen päästöjen kannalta tuhkalannoituksen kokonaisvaikutus jää Piiraisen mukaan positiiviseksi.
Tuhkalannoitus ei sinällään edistä merkittävästi turpeen hajoamista. Sen sijaan pH:n noustessa turpeen hajoaminen voi lisääntyä hiukan.
"Kasvihuonekaasutase jää kuitenkin positiiviseksi, sillä parantunut puuston kasvu tuhkalannoituksen jälkeen sitoo hiiltä puustoon."
Piiraisen mielestä tuhkalannoituksen iso hyvä puoli on se, että se on kiertolannoite eikä sen tekemiseen ole tarvittu kaivannaisia.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
