”Metsähallitus säilyy kokonaisena”
Metsähallitus jatkaa toimintaansa organisaatiouudistuksen jälkeenkin yhtenä kokonaisuutena, vakuuttaa maa- ja metsätalousministeriön ylijohtaja Juha Ojala. Metsähallituksen metsätalouden liiketoiminta muuttuu yhtiömuotoiseksi näillä näkymin ehkä vuoden 2015 alussa.
Metsähallituksen 150-vuotisjuhlat Aulangolla. Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kangas. Kuva: Kari SalonenYhtiöittämisen mahdolliset seuraukset ovat aiheuttaneet huolta. Metsähallituksen pääjohtaja Jyrki Kangas sanoi Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa keskiviikkona, ettei yhtiöittäminen saa johtaa konsernin pilkkomiseen.
Ojala perustelee yhtiöittämistä myös läpinäkyvyydellä.
”Valtio-omistajan kannalta on tärkeää, että nähdään selvästi toiminnan kannattavuus.”
Liikelaitoksena toimivan Metsähallituksen organisaatiouudistuksen taustalla on komission päätös Destiasta eli entisestä Tieliikelaitoksesta. Komissio katsoi vuonna 2007, että vapailla markkinoilla toimiva Destia nautti liikelaitoksena kilpailijoista poiketen konkurssisuojaa ja veroetua.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
