Asematerminaalissa puutavara vaihtaa kumipyöriltä rautatielle
Päivässä puretaan keskimäärin 60–70 kuormaa. Puutavara lastataan suoraan lähtevään junaan tai varastoidaan terminaalialueelle. Arto Liiti Kuva: Viestilehtien arkistoROVANIEMI (MT)
Puutavaran asematerminaalissa puu siirtyy autokuljetuksesta rautatielle.
Rovaniemen asematerminaali perustettiin puu-uittojen loputtua, ja se on ollut nykyisenlaisessa toiminnassaan vuodesta 1992 lähtien.
Terminaalin sijainti on optimaalinen, sillä kaupungin halki kulkevat valtatiet joka suuntaan.
”Rovaniemi on luontainen reittipiste, mistä autot kulkevat joka tapauksessa”, kertoo Metsähallituksen Lapin kuljetuspäällikkö Arto Sarajärvi.
Joka arkipäivä Rovaniemeltä lähtee kaksi 25 vaunun pituista junaa. Vuodessa asematerminaalin kautta kulkee 700 000–750 000 kuutiometriä puutavaraa.
Pohjoisin puutavara saapuu terminaaliin Ivalon yläpuolelta. Valtaosa puusta on Rovaniemeltä ja Sodankylästä.
Lähes kaikki Rovaniemeltä lähetettävä puu menee Kemiin, joko Metsä Fibrelle tai Stora Enson Veitsiluodon tehtaille. Puutavara kulkee rautateitse perille tehtaille asti, missä vastaanottaja purkaa kuorman.
Puuterminaalissa purkamisen ja lastauksen lisäksi myös varastoidaan puutavaraa. Varasto on suurimmillaan juuri ennen kevättalven kelirikkoa. Puskurivaraston ansiosta puuhuolto saadaan taattua myös kelirikon aikaan.
Toiminta Rovaniemen puuterminaalissa on tehokasta, eikä terminaaliin yleensä kerry jonoa.
Terminaalialueelle saapuessa kuljettaja ajaa puutavara-auton vaa’alle, ja tekee punnituksen itsenäisesti tietokoneen avulla. Tieto vaa’alta puutavaran lähettäjälle siirtyy sähköisesti.
Tulopunnituksen jälkeen kuljettaja irrottaa kuormaliinat, ja ottaa radiopuhelimella yhteyden kuorman purkajaan.
Purkaja ilmoittaa purkupaikan, jonne kuljettaja ajaa puutavara-auton. Lasti puretaan joko varastoalueelle tai suoraan lähtevään junaan.
Kun kuorma on purettu, kuljettaja tekee vielä lähtöpunnituksen. Tulo- ja lähtöpainon avulla voidaan laskea kyydissä olleen puutavaran määrä.
Vielä ennen terminaalialueelta lähtöä kuljettajan tulee puhdistaa ajoneuvon kuormatila irtoroskista, kuten puun kuoresta ja oksista.
Kuljetus Puljun puutavara-auton kuljettaja Reijo Niskanen on tyytyväinen terminaalin toimintaan.
”Keskimäärin kuorman purkuun menee yhteensä 15–20 minuuttia. Joskus ruuhka-aikana saattaa mennä kauemmin”, kahdeksan vuotta terminaaliin puuta ajanut Niskanen kertoo.
Metsähallituksen Arto Sarajärven mukaan terminaalin toimintaan ei ole tarvinnut tehdä suuria muutoksia. Alkuperäinen konsepti on ollut toimiva.
Puutavaran lähettäjiä ovat Metsähallitus, Stora Enso ja Metsä Group. He suunnittelevat yhteistyössä VR:n kanssa junaohjelman aina kuukaudeksi kerrallaan.
Autokuljetuksia järjestäville yrityksille menee tieto lähtevien junien aikatauluista, minkä perusteella ne suunnittelevat omat kuljetuksensa.
Purku- ja lastauspalvelun hoitaa Fin-Terpuu. Kun terminaalissa on purkua ja lastausta tekevä urakoitsija, auton ei tarvitse kuljettaa mukanaan nostolaitetta.
Sarajärven mukaan tehokkuus perustuu toimivaan yhteistyöhön kaikkien osapuolten välillä.
”Meillä on hyvä yhteistyö ja yhteinen näkemys, ja kehitetään toimintaa koko ajan.”
EMILIA PALOJÄRVI
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
