Analyysi: Puun keskihinta hämärtää – hinta voi vaihdella monia euroja samalla viikolla kilpailevien kohteiden välillä

Tukin hintaan vaikuttaa niin moni tekijä, että kohteiden välillä hintaero voi olla monta euroa. Kuva: Stiina Hovi

Valhe, emävalhe, tilasto, kuuluu tuttu sanonta. Teollisuuden viikoittain julkistamat puun hintatiedot eivät toki ole millään muotoa valheita, mutta ne peittävät paljon vaihtelua alleen. Samalla ne voivat sumentaa käsitystä oman metsän puuston arvosta. Ainakin silloin, jos kauppa ei ole kaikin puolin keskiverto. Miksikö?

Teollisuuden julkaisemat hinnat ovat ensinnäkin neljän viikon liukuvia keski­arvoja. Tilasto siis tasoittaa hintojen nousuja ja laskuja jo lähtökohtaisesti.

Toiseksi kunkin viikon hinnat ovat keski­hintoja myös hintahajonnan suhteen. Osa metsäkohteista on laadultaan keskimääräistä paljon parempia, puuta voi olla keskivertoa enemmän, se voi olla keskivertoa järeämpää ja parempaa. Lisäksi kuljetusmatka metsästä tienvarteen voi olla lyhyt, maapohja kova ja korjuukustannukset pieniä. Silloin maksettu hinta puulle on aivan eri luokkaa kuin tilanteessa, jossa kaikki tekijät hinaavat kuutiohintaa alaspäin.

Lissun kaupassa kuutiohinta voi siis olla X euroa parempi tai huonompi kuin Pekan puilla. Yksittäinen metsänomistaja ei tätä hintapilven pisteiden kirjoa juuri pääse näkemään. Puun myyjän kannattaa siis havaita, että edellisen viikon keskihintaa ei kannata pitää oletustasona omille kaupoilleen.

Tänä vuonna puukauppaa on käyty keskimääräistä vilkkaammin. Se on tarkoittanut myös hintojen suurempaa vaihteluväliä, ainakin osassa päin maata. Metsänhoito­yhdistyksistä Päijänne kertoo avoimesti omassa lehdessään yhdistyksen alueella tehtyjen puunhintojen hajontavälin. Menneen kesän osalta (10 viikkoa) se kertoi esimerkiksi, että kuusitukin keskihinta uudistushakkuulla oli 68,90 euroa kuutiolta kesäkuun alusta elokuun puoliväliin. Hinnat vaihtelivat kuitenkin alimmasta 57,00 eurosta 74,30 euroon. Yhdistys kertoo, että osa ostajista piti tiukasti kiinni lähempänä 60 euroa olevasta hinnasta, osa oli valmis sitä nostamaan.

Toinen esimerkki kertoo yksittäisen huippuhintaviikon eroista eräässä metsänhoitoyhdistyksessä. Keskihinta päätehakkuun kuusitukille asettui tuolloin hieman alle 70 euroon kuutiolta. Kovimmillaan yksittäisessä kaupassa hinta ylsi kuitenkin peräti 12 euroa yli keskihinnan. Vastaavasti alin hinta kuusitukille oli 15 euroa keskihintaa matalampi kyseisellä viikolla, kun kyseessä oli ollut saarikohde.

Vaihtelua kohteiden välillä voi siis olla paljon. Normaalivuosina päätehakkuilla mänty- ja kuusitukin hintapilvi liikkuu pikemminkin plus-miinus viisi euroa keski­hinnan ympärillä. Ja valtaosa hinnoista mahtuu parin kolmen euron sisään keskihinnan molemmin puolin. Julkisia tilastoja hintavälistä ei ole, mutta ainakin MTK:ssa pohditaan, voisiko hintatilastoja kehittää vielä vastaamaan paremmin metsän­omistajien tarpeita.

Tilastojen hyvä puoli on toki se, että ne auttavat suhdanteen seurannassa ja pitävät metsäomistajat kartalla, missä milloinkin mennään niin puukaupan määrien kuin hintojen suhteen.

Hinnoittelussa iso merkitys on sillä, kelpaako kohde korjuuseen myös kelirikon eli kurakelien aikana. Silloin liikkumavara hinnassa voi olla suurempi. Jos kohteessa on paljon järeää puuta, laskee se ostajan korjuukustannuksia, minkä pitäisi hyödyttää myyjääkin. Sanotaan, että kun kuljetusmatka metsästä on 200–300 metriä, hintavaikutus on nolla. Jos puut pitää kuljettaa kauempaa tien varteen, hinta nousee ja lähempänä vastaavasti laskee. Jos kuljetusmatka lähentelee kilometriä, kuutiohinnasta voi kadota parikin euroa.

Myös leimikon koon suhteen hinnan vedenjakaja liikkuu 300–600 kuutiossa. Pienemmät määrät laskevat hintaa ja suuremmat nostavat. Kokonaisuus siis vaikuttaa, mikä on oma tinkimisvara hintaneuvottelussa.