John Deere uskoo metsä-konekaupan kasvavan 2014
JOENSUU (MT)
”Näkymät ovat parantuneet sekä Suomessa että maailmalla. Ensi vuonna metsäkoneiden myynti noussee 10–15 prosenttia maailmanlaajuisesti”, John Deere Forestryn Suomen aluejohtaja Tommi Ekman sanoo.
Tänä vuonna kaikkien valmistajien yhteenlasketun kauppamäärän Ekman arvioi pysyvän Suomessa viime vuoden lukemissa. Maailmanlaajuisesti myynti pienenee, koska taantuma näkyy varsinkin Euroopassa.
”Meillä kauppa on sujunut nousujohteisesti. Viime syksyn Finnmetko-messujen jälkeen koneita on myyty hyvin.”
John Deeren E-sarjassa oli pulmia, minkä vuoksi markkinoita menetettiin kilpailijoille.
Nyt ongelmat on Ekmanin mukaan ratkaistu ja asiakkaiden luottamus saatu takaisin.
”Tämä vuosi on ollut hyvä kirivuosi. Meillä on kova nälkä Suomen markkinoilla ja tarkoitus saavuttaa jälleen taso, jolla olemme olleet.”
John Deere Forestryn Itä-Suomen piiripäällikkö Pekka Kettunen sanoo, että myynti seuraa yrittäjien työtilannetta.
”Kun metsässä on töitä, konekauppa käy.”
Kiristyneet rahoitusehdot ovat Kettusen mukaan jarruttaneet jonkin verran kauppaa. Moni yrittäjä joutuu muuttamaan suunnitelmia, kun pankki edellyttää 30–50 prosentin omarahoitusta.
Vaihtokoneita menee Kettusen mukaan kotimaan lisäksi Eurooppaan ja jonkin verran Venäjälle.
”Venäläiset hakevat jo tuoreempaa kalustoa.”
John Deeren katkotun puutavaralajimenetelmän harvesterit ja ajokoneet tehdään Joensuussa, kokopuukorjuun koneet Yhdysvalloissa ja Kanadassa.
Joensuun tuotannosta vientiin menee 85–90 prosenttia.
Viime vuosi oli vaikea, kun kauppa tyrehtyi päävientialueella Euroopassa.
Joensuusta vähennettiin 47 työntekijää, jäljelle jäi 350. Tampereen tuotekehitys- ja markkinointikeskuksesta hävisi 26 työpaikkaa ja saman verran vuokra- ja alihankintatöistä.
Joensuun tehdas pystyy valmistamaan kymmenen metsäkonetta päivässä.
Tehtaanjohtaja Janne Haapasalon mukaan ”nyt tahti on alle kymmenen konetta”.
”Pohjois-Amerikka on ollut myönteinen yllätys, Venäjä ja Etelä-Amerikka normaalivauhdissa”, Haapasalo kuvaa tilausten kertymää.
Joensuun kaupunki rakentaa John Deere Forestryn tehtaan viereen Penttilän teollisuusalueelle yrityspuistoa, mihin on tulossa alihankkijoita.
John Deere Forestryn konepäivillä esitellään tällä ja ensi viikolla älykästä puomin ohjausta.
Älyohjauksen ansiosta kuljettajan ohjausliikkeiden suunnat vähenevät kolmesta kahteen.
John Deere kehuu järjestelmän helpottavan työskentelyä, parantavan tuottavuutta ja lisäävän puomin käyttöikää.
Joensuussa älyohjausta kokeillut Mikkelin metsäkoulun opiskelija Aleksi Kämppi arveli, että puomin käsittely nopeutuu.
”Vaatii aluksi kyllä vähän opettelua.” JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
