Jalostettujen puutuotteiden vienti sakkaa raskaasti
Sahateollisuuden vienti kasvaa edelleen.
Koivuviilua vaneritehtaalla. Vanerin ja muiden jalostettujen puutuotteiden vienti on ollut vähäistä. Kuva: Markku VuorikariSaha- ja höylätavaran vienti kasvaa edelleen. Viennin arvo oli vuonna 2014 noin 1,6 miljardia euroa. Saha- ja höylätavaran viennin osuus oli 64 prosenttia koko puutavaratuotteiden viennistä.
Sen sijaan jalostettujen puutuotteiden, kuten vanerin, liimapalkkien ja parkettien, vienti on ollut vähäistä. Yleinen taloustilanne on kääntänyt puutuotealan tilanteen epävarmaksi. Alan kannattavuus on muuta teollisuutta heikommalla tasolla, eikä merkittäviä investointeja ole viime vuosina juuri tehty.
Tiedot käyvät ilmi työ- ja elinkeinoministeriön Toimialapalvelun julkaisemasta puutuoteteollisuuden toimialaraportista. Sen on koonnut toimialapäällikkö Pasi Loukasmäki Kainuun ELY-keskuksesta.
"Puutuote- ja sahatavarateollisuus on jatkossakin merkittävä toimiala Suomessa. Puun myönteiset ominaisuudet hiiltä sitovana raaka-aineena antavat puutuotteiden kehittämiselle uusia mahdollisuuksia. Myös panostukset biotalouteen tukevat tätä kehitystä. Puu on tärkein materiaali biotalousstrategian toteuttamisessa", Loukasmäki toteaa.
Puuvarojen käytön merkittävä lisääminen on yksi toimialan suurista tavoitteista. Käytön lisäämistä voidaan perustella ekologisilla ja kansantaloudellisilla syillä. Myös uusiutuvan energian tuotanto lisääntyy, kun puutuotteiden jalostuksesta syntyy sivutuotteena energiaa enemmän, kuin mitä puun jalostaminen kuluttaa.
Perinteisesti puutuotealan uudistumiskyky on ollut heikko ja esimerkiksi tuotekehitykseen on käytetty vain vähän resursseja. Jatkossa alan yritysten olisi hankittava uutta osaamista ja panostettava tuotekehitykseen.
"Puutuotealan yritysten tulisi pystyä kehittämään tuotteitaan ja toimintaansa niin, että niillä olisi mahdollisuuksia saada vientituotteilla aikaan suurempia volyymeja. Puumateriaalille on löydettävissä uusia kannattavia käyttösovelluksia ja kysyntää markkinoilla", Loukasmäki painottaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
