Onginnan Suomen mestaruudet ratkotaan Saimaan kanavalla
Onginnan Suomen mestaruuksista kisataan 5. elokuuta Saimaan kanavalla parin vuoden tauon jälkeen.Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön onginnan SM ratkaistaan tänä vuonna Saimaan kanavalla. Kilpailu on monelle onkikauden huipentuma.
SM-ongen kultamitaleista kilpaillaan seitsemässä eri sarjassa ja lisäksi seitsemässä eri joukkuesarjassa.
Kilpailuaika on kello 10–14, paitsi nuorten alle 12-vuotiaiden sarjassa, jossa kisa päättyy yhdeltä.
Saimaan kanavan tiedetään olevan kalastoltaan todella monipuolinen. Särjensukuiset kalat lienevät pääosin kilpailijoiden tähtäimessä, mutta saattaa sieltä alamitan täyttävän kuhankin saada. Näin on käynyt aikaisemminkin. Kanava on oikukas, eikä suinkaan aina helppo kalastaa. Siinäpä sen viehätys piileekin – menestykseen tarvitaan roppakaupalla taitoa sekä ehkä hiven tuuriakin.
Kilpailupaikka ja kisakeskus sijaitsevat molemmat Kansolan sillan välittömässä läheisyydessä. Kilpailualue sijaitsee molemmin puolin kanavaa sekä ylä- että alavirtaan kilpailukeskuksesta.
Kilpailu on avoin kaikille Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestön jäsenille. Jos SM-onki ja jäsenyys kiinnostaa, jäseneksi pääsee helposti järjestön verkkosivuilta.
Lue myös:
67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijat tärpit ongintaan
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

