Metsäsäätiön apurahat jaossa – rahoittajaa kiinnostaa muun muassa linnuston ja metsätalouden yhteensovittaminen
Suomen metsäsäätiön apurahahaku aukesi syyskuun alussa.
Suomen metsäsäätiö toivoo apuraharahakemuksia muun muassa tutkimushankkeista, jotka selvittävät linnuston ja metsätalouden yhteensovittamista. Kuva: Rami MarjamäkiSuomen metsäsäätiö toivoo syksyn apurahahaussa hakemuksia erityisesti tieteen ja tutkimuksen saralta, lasten ja nuorten metsäkasvatukseen liittyen sekä vaikuttajaviestinnän hankkeista.
Metsäsäätiö haluaa edistää tutkimuksia erityisesti seuraavista aiheista: metsäelinkeinon tulevaisuuden tuotteet, ennakointi ja kansainvälinen kilpailukyky, ilmasto- ja vesistökestävä metsätalous, linnuston ja metsätalouden yhteensovittaminen, metsänomistus, kannattavuus ja tulevaisuuden tulonlähteet sekä puurakentaminen ja sen edistäminen.
Isoista, yli 5 000 euron, apurahoista päättää säätiön hallitus. Isoja apurahoja myönnetään kahdesti vuodessa.
Metsäsäätiö haluaa myös edistää metsäelinkeinoon liittyvän tutkimustiedon jalkauttamista ja tiedeviestintää. Säätiö pyrkii edistämään koululaisten metsien käytön tuntemusta, metsätietoja ja -taitoja.
Haku alkoi maanantaina 1.9. ja päättyy 10.10.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







