UPM haikaileepinta-alaveroa metsiin
UPM kaipaa metsiin pinta-alaveromaista mekanismia, joka kasvattaisi ja tasaisi puun tarjontaa.
Toimitusjohtaja Jussi Pesonen on huolissaan sekä puun käytön vähenemisestä että puun hinnasta ja tarjonnan vaihteluista. Hän perää siksi metsänomistajille puun myyntiä edistävää pysyvää verojärjestelmää.
Pesosen mukaan vanha pinta-alaverotus suosi puun tehokasta tuottamista ja puun tasaista myyntiä. Hän toivoo samoja mekanismeja sisältävä järjestelmää puukauppaa virkistämään.
UPM osti viime vuonna kotimaasta noin 28 miljoonaa kuutiota puuta. Määrä kasvoi edellisvuodesta, mutta jäi silti kauaksi kymmenen vuoden keskiarvosta.
”Minua huolestuttaa tämä tilanne, sillä kannattamattomina suljettavia tehtaita ei avata uudestaan. Meiltä jää hurja määrä puuta jalostamatta, mikä ei ole kenenkään etu.”
UPM:n tulos painui viime vuonna miinukselle paperitehtaiden rajujen alaskirjausten takia. Varsinainen toiminta jätti käteen tasaisen tulovirran. Voittoa syntyi etenkin energialla ja sellulla.
Yhtiön painoi tappiolle paperitehtaille kirjattu 1, 8 miljardin euron arvonalennus. Ilman kertaluonteisia eriä liikevoittoa kertyi lähes entiseen malliin eli 530 miljoonaa euroa.
Pesonen muistuttaa, että yhtiö pystyi taantumasta huolimatta vähentämään nettovelkaa 582 miljoonalla eurolla.
Yhtiön kasvavista liiketoiminnoista voittoa irtosi sellusta, tarroista ja energiatuotannosta. Sellusta voittoa kertyi lähes 300 ja energiasta noin 200 miljoonaa euroa ilman kertaluonteisia eriä.
Paperitehtaat pystyivät selkeästi alentamaan kustannuksiaan ja parantamaan kustannusrakennettaan, mutta Euroopassa alentuneet hinnat ja toimitusmäärät veivät pohjan voitoilta.
Pesonen harmitteli, että kasvavat liiketoimintamahdollisuudet ovat yleensä Euroopan ulkopuolella. Etenkin Kiinan talous on kovassa iskussa.
”Euroopan talouksissa kasvua ei ole näkyvissä useaan vuoteen. Kustannukset silti kasvavat niin kuin mitään taantumaa ei olisi.”
Pesonen näkee paperitehtaiden kilpailussa epäterveitä merkkiä. Jotkut tehtaat ovat valmiita tinkimään marginaaleista, vaikka tuotanto ei ole kestävällä pohjalla.
Paperitehtaat pinnistivät kaikesta huolimatta parin miljoonan voitolle, kun kertaluonteiset erät jätetään laskuista pois. Edellisvuonna paperitehtaat tekivät 16 miljoonaa euroa tappiota.
”Me pyrimme takaamaan rahavirtamme. Sen vuoksi sekä viime vuonna toteutetut että äskettäin ilmoittamamme suunnitelmat rakennemuutoksista ovat valitettavia mutta välttämättömiä.”
Myös sahat ja vaneri pystyivät aiempaa parempaan tulokseen. Silti niiden kattavuus pysyi heikkona.
Sahat ja metsät ovat UPM:n tuloksessa samalla rivillä. Voittoa kertyi 27 miljoonaa euroa ilman kertaeriä.
JARMO PALOKALLIO
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
