Svensk Jakt: Lyijyn kieltämisestä metsästyksessä ja urheiluammunnassa saatetaan päättää jo huhtikuussa
Komission ehdotus sisältää lyijyhaulien kiellon kaikessa metsästyksessä ja ammunnassa sekä siirtymäajallisia rajoituksia metsästykseen ja ammuntaan lyijyä sisältäville luodeille.
Suurikaliiperiset lyijyluodit poistettaisiin käytöstä 18 kuukauden siirtymäajan jälkeen. Kuva: Taina RenkolaEU:n kemikaaliviraston ECHA teki vuonna 2021 ehdotuksen lyijystä valmistettujen luotien, haulien ja kalastuspainojen käytön rajoittamiseksi. Euroopan komissio olisi voinut jättää ehdotuksen huomiotta, mutta se päätti kuitenkin jatkaa kieltoprosessia.
Komissio haluaa ottaa käyttöön täydellisen kiellon lyijyhauleille kaikessa metsästyksessä ja ammunnassa. Svensk Jaktin tietojen mukaan metsästys pienikaliiperisilla lyijyluodeilla kiellettäisiin kymmenen vuoden kuluttua, kun taas suurikaliiperiset luodit poistettaisiin käytöstä 18 kuukauden siirtymäajan jälkeen.
Ampumaradoille on mahdollisesti tulossa ajallisesti rajoitettuja poikkeuksia.
EU:n komissio tiedottaa lähiaikoina jäsenvaltioiden REACH-edustajille komission ehdotuksen lopullisesta sisällöstä. Päätöksiä voidaan tehdä jo huhtikuussa.
Ruotsin Metsästäjäliiton asianajaja Ola Wälimaan mukaan ei ole epäilystäkään siitä, etteikö kielloilla olisi suuri vaikutus metsästäjiin ja urheiluampujiin.
Otteita EU-komission ehdotuksesta
Lyijyhaulien kielto kaikessa metsästyksessä – siirtymäaika 3 vuotta.
Lyijyhaulien käyttökielto kaikessa ammunnassa – siirtymäaika 5 vuotta.
Mahdollisuudet poikkeuksiin, jotka liittyvät ennen kaikkea kansainväliseen urheiluammuntaan 15 vuodeksi.
Lyijyluotien käyttökielto metsästäessä 5,6 mm:n tai sitä suuremmilla kaliipereilla – siirtymäaika 18 kuukautta.
Lyijyluotien käyttökielto metsästettäessä alle 5,6 mm:n keskisytytteisillä ja reunasytytteisillä ammuksilla – siirtymäaika 10 vuotta
Svensk Jakt: Skarpa EU-förslag om förbud mot bly i all ammunition
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





