Perämeren rannikolla voi tulla pulaa pienpuusta
Kaidi aikoo hankkia energiapuuta Kontiomäeltä ja Kolarista saakka.
Pätevistä metsäkoneenkuljettajista on jo nyt pula. Investointien myötä hyviä kuskeja tarvitaan yhä enemmän. Kuva: Sami KarppinenMetsähaketta käytettiin vuonna 2015 vain kolmannes siitä, mitä teknisesti olisi saatavissa. Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Perttu Anttila kertoi torstaina Lapin metsätalouspäivillä, että jatkossa hakkeen käyttö voi kaksinkertaistua.
Työ- ja elinkeinoministeriön syyskuussa julkistaman hakkeen käyttöarvion mukaan vuonna 2030 metsähaketta käytetään 13,4 miljoonaa kuutiometriä. Tekninen potentiaali silloin olisi 25,6 miljoonaa kuutiometriä.
”Tekninen potentiaali ei kuitenkaan tarkoita saatavuutta”, Anttila toteaa.
Kun metsähakkeen kysyntää ja tarjontaa tarkastellaan alueittain, selviää, että kysyntää on eteläisessä Suomessa ja länsirannikolla, kun taas runsaimmin ylijäävää hankintamahdollisuutta on Kainuussa ja Koillismaalla.
”Rannikolla on vyöhykkeitä, jossa pienpuun kysyntä ylittää tarjonnan.”
Puunhankintapäällikkö Matti Kymenvaara Kaidi Finlandista myönsi, että kustannustehokas energiapuun hankinta Kemiin suunniteltuun biojalostamoon on haastavaa.
Kymenvaaran mukaan hankinta-alue on laaja. Se ulottuu etelässä Ylivieskan, kaakossa Kontiomäen, pohjoisessa Kemijärven ja Kolarin tienoille.
”Pitkillä etäisyyksillä ei pitäisi kuljettaa turhaan vettä. Kaiken puubiomassan tulee olla 15-prosenttisen kuivaa.”
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
