Lähipäivien sateet ratkaisevat Lapin tulvat
Ounasjoen nouseva vesi esti torstaina pääsyn lintutornille Kittilässä. Janne Koskenniemi Kuva: Viestilehtien arkistoOunasjoella vedenkorkeus nousi alkuviikolla puolen metrin, jopa 80 sentin vuorokausivauhdilla.
Torstaina aamupäivällä veden nousu oli hidastunut kylmän sään vaikutuksesta ja vesi noussut edellisen vuorokauden aikana enää noin 25 senttiä, kertoi johtava hydrologi Bertel Vehviläinen Suomen ympäristökeskuksesta.
”Tämän hetken tilanne näyttää aika hyvältä. Kuivin jaloin selvitään, jos mitään suuria sateita ei tule. Kauhuskenaario on sellaiset 22 millimetriä vuorokaudessa”, arvioi Vehviläinen.
Ilman suuria sateita tilanne näyttäisi Vehviläisen mukaan menevän Ounasjoella viime kevään kaltaisena, eikä veden pitäisi nousta edes lähelle vahinkorajaa.
”Mutta kyllä me viikonloppu jännitetään.”
Lähimpänä tulvan vahinkorajaa hätyytellään Kittilän kirkonkylässä. Kunnassa seurataan tilanteen kehittymistä ja on varauduttu tarvittaessa toimenpiteisiin.
Lunta on tällä hetkellä Lapissa aivan Ounas- ja Kemijoen latvoilla sekä Käsivarren huipulla.
”Tornionjoella on aika iso tulvaennuste, mutta huippu tulee vähän myöhemmin, kuin Ounasjoella, noin viikon kuluttua”, Vehviläinen kertoo.
”Tornionjoellakin näyttäisi ennusteiden mukaan siltä, että vesi sopisi uomiin, eikä menisi penkkojen yli.”
”Ennustetta sinne vielä tarkennetaan. Myös siellä tilanne on sateista kiinni”, sanoo Vehviläinen.
Vedenkorkeudet ovat Tornionjoella lähimpänä vahinkorajoja Torniossa ja Pellossa.
Ivalojoella puolestaan tulvatilanne näyttää Vehviläisen mukaan suhteellisen rauhalliselta. Lähipäivinä huippunsa saavuttava tulva on siellä jäämässä keskimääräistä pienemmäksi.
Suomen ympäristökeskuksen mukaan Kemijoen kevättulva on keskimääräinen tai sitä pienempi ja tulvahuipun piti ajoittua torstain ja tämän perjantain vaiheille.
Kuusamon Oulankajoelle ennustettiin tulvahuippua torstaille.
Vesi oli katkaissut Karhunkierroksen reitin Koutajoen riippusillalla. Reitti on ennusteen mukaan poikki lauantaihin.
Suomen ympäristökeskuksen mukaan Etelä- ja Keski-Suomessa useiden luonnontilaisten järvien vedenkorkeudet jäävät kesällä tavallista alemmaksi.
Pohjanmaan säännöstellyissä ja säännöstelemättömissä järvissä pinnat ovat paljon alempana kuin normaalisti toukokuussa.
Osa järvistä on alempana kuin mitä koskaan havaintoaikana on toukokuussa todettu.
Päijänteen ja Saimaan vedenkorkeudet ovat nyt noin 40 senttiä keskimääräistä korkeammalla.
MAIKKI KULMALA
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
