Billerudin kulukuuri uhkaa viedä 650 työpaikkaa
Säästöohjelma kohdistuu ruotsalaisyhtiön liiketoimintaan Euroopassa.Ruotsalainen metsäyhtiö Billerud aloittaa kulukuurin, jolla se tavoittelee 800 miljoonan kruunun eli runsaan 70 miljoonan euron säästöjä vuodessa. Kulujen karsiminen tietää noin 650 työpaikan vähentämistä.
Billerud perustelee tehostamisohjelmaa Euroopan huonolla markkinatilanteella ja yhtiön heikentyneellä kannattavuudella.
Tehostamisohjelma koskee Billerudin Euroopan liiketoiminta-aluetta ja konsernitoimintoja. Yhtiön tavoitteena on vähentää kiinteitä kustannuksia tiukalla kulujen seurannalla, työtapojen virtaviivaistamisella ja henkilöstövähennyksillä.
Tiedotteessaan Billerud ei erittele tarkemmin esimerkiksi henkilöstövähennysten maakohtaista jakautumista. Suomessa yhtiöllä on voima- ja säkkipaperitehdas Pietarsaaressa.
Viime vuonna Suomen tytäryhtiön palveluksessa oli 114 ihmistä. Billerud Finland oy:n liikevaihto oli 199 miljoonaa euroa ja tilikauden voitto 25 miljoonaa euroa.
Billerud arvioi säästöjen parantavan konsernin tulosta ensi vuoden ensimmäisestä neljänneksestä lähtien ja täysimääräisesti sen pitäisi vaikuttaa vuoden 2026 lopulla.
Uudelleenjärjestelyistä ja irtisanomisista arvioidaan tulevan noin 350 miljoonan kruunun eli vajaan 32 miljoonan euron kulut. Ne rasittavat tämän vuoden kolmannen neljänneksen tulosta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








