Taimikon raivausta kannattaa nyt lykätä – kerrankin
Etelä-Suomessa kelit sopivat jo mainiosti taimikonhoitotöihin. Metsäammattilaiselta kuuluu kuitenkin poikkeuksellinen neuvo: lykkää raivausta.”Varhaishoidossa kannattaa tänä vuonna odottaa, että uusi kemera-laki saadaan voimaan”, neuvoi Metsä Groupin metsänhoitopäällikkö Juho Rantala Vero 2015 -tapahtumassa Helsingissä keskiviikkona.
Varhaisperkaus on tulossa uudessa kemerassa tuettavaksi työlajiksi. Nykyisillä säännöillä varhaisperkaus ei ole tukikelpoista työtä. Tukea myönnetään vain varttuneempien taimikoiden hoitoon. Varhaisperkaus tehdään tyypillisesti noin viiden vuoden kuluttua uuden taimikon perustamisesta.
Nykyisten kemera-sääntöjen mukaisia tukia on haettava Metsäkeskukselta 17.4. mennessä. Uudet säännöt ovat EU:n hyväksyttävinä. Niiden toivotaan astuvan voimaan heinäkuussa, mutta varmuutta asiasta ei ole, koska Brysselin byrokratiakoneiston käyntivauhdista ei ole takeita.
Taimikoiden varhaisperkaus ei nykyisillä säännöillä ole tukikelpoista työtä, vaan tukea on myönnetty vain varttuneempien taimikoiden hoitoon. Varhaisperkaus tehdään noin viiden vuoden kuluttua uuden taimikon perustamisesta.
Rantala korosti puheenvuorossaan, että metsänomistajien kannattaa ajatella taimikonhoitotöitä investointina, joita ilman toiminnan kannattavuus kärsii kovasti.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

