Kalastuslupien myynti avataan lohikoskelle Salossa - kahden muun kosken lupamyynti on edelleen keskeytettynä
Heinäkuun helteet lämmittivät jokivesiä liian kuumiksi ja lupamyynti keskeytettiin.
Lohet ovat tänä kesänä kärsineet helteistä, ja siksi Metsähallitus on rajoittanut kalastuslupien myyntiä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN.Kalastuslupien myynti avataan perjantaina jälleen Latokartanonkoskelle Salossa Varsinais-Suomessa, kertoo Metsähallitus.
Kotkan Langinkosken ja Viitasaarella Keski-Suomessa sijaitsevan Kolima-Keiteleen Kärnänkosken kalastuslupien myynti on edelleen keskeytettynä. Kun vesien lämpötilat laskevat riittävästi Langinkoskella, lupamyyntiä voidaan jatkaa.
Langinkosken tilannetta arvioidaan uudelleen maanantaina, kertoo Metsähallitus.
Kärnänkoskella puolestaan jatkuvat kunnostustyöt, ja sen lupamyynnistä ilmoitetaan myöhemmin.
Ilmastonmuutoksen aiheuttamat heinäkuun helteet lämmittivät jokivesiä liian kuumiksi, minkä vuoksi kalastuslupien myynti jouduttiin keskeyttämään useassa kohteessa.
Etenkin taimen ja muut lohikalat sietävät lämpöä huonosti ja toipuvat erityisesti vapauttamisesta heikosti.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



