Lukijalta: Suomi on jäänyt suurpetopolitiikassa jälkeen muista Pohjoismaista

Jarmo Kiurun mielestä ongelmat suurpetoasioissa eivät tule EU:sta, vaan ovat ihan kotikutoisia. Kuva: Markku Vuorikari

Pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelma lupaa turvata suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen lainsäädännöllä. Sitä odotellessa on hyvä käydä läpi, mikä on tilanne Pohjoismaissa. Ovathan kaikki Pohjoismaat sitoutuneet Euroopan keskeisimpään suurpetojen suojelusopimukseen eli Bernin sopimukseen.

Bernin sopimuksen solmimisvuoden 1979 jälkeen suurpetokannat ovat vahvistuneet. Eurooppalaiset suurpetotutkijat nostivat jo vuonna 2002 esille, että suurpetokantojen vahvistuessa suojelustrategiaa on sopeutettava paikallisiin ekologisiin ja sosiaalisiin olosuhteisiin. Suurpetotutkijat olivat sitä mieltä, että suurpetokantojen vahvistuttua metsästys on yksi hyvä keino hoitaa suurpetokantoja.

Norjassa säädettiin vuonna 2005 asetuksella suurpetokantojen hoidosta. Asetuksen ensimmäisessä virkkeessä todetaan tavoitteena olevan kestävä suurpetokantojen hoito. Heti seuraavassa virkkeessä todetaan, että edellisen tavoitteen rajoissa on myös otettava huomioon elinkeinot ja muut yhteiskunnalliset näkökohdat. Kannanhoito on asetuksen mukaan eriytettävä siten, että eri näkökohtia painotetaan eri tavoin eri alueilla ja eri suurpetojen osalta. Asetuksella tavoitellaan ennustettavuutta ja paikallisten ihmisten vaikutusmahdollisuuksia.

Asetuksen säätämisen taustalla oli Norjan suurkäräjien Norjan hallitukselta edellyttämä tiedonanto, joka koski suurpetopolitiikkaa. Suurkäräjät piti tärkeänä, että tiedonanto rakentuu kansainvälisille ympäristönsuojelusopimuksille. Tiedonannon pohjalta Norjan suurpetopolitiikasta käytiin vuonna 2003 parlamentaarinen keskustelu, joka toimi ohjenuorana suurpetoasetuksen säätämiselle pari vuotta myöhemmin.

Bernin sopimuksen pysyvä komitea antoi vuonna 2008 suurpetojen suojelua koskevan suosituksen, joka perustui eurooppalaisten suurpetotutkijoiden kannanottoon. Sekä suurpetotutkijoiden kannanotto että pysyvän komitean suositus kiinnittävät huomion populaatiotasoiseen kannanhoitoon.

Populaatiotasoinen kannanhoito kuvaa tapahtunutta linjanmuutosta, jossa irtauduttiin aikaisemmasta yksittäisten eläinyksilöiden suojelusta. Yksittäisten suurpetojen metsästämistä ei vuodesta 2008 alkaen nähty Euroopan neuvostossa ongelmana.

Pysyvän komitean suositus on auktoritatiivinen tulkinta Bernin sopimuksen toiselle artiklalle, jolle Norjan suurpetoasetuksen tavoitteet myös pohjaavat. Suomessa toinen artikla on asetuksen tasoisena osa lainsäädäntöämme. Mainitussa artiklassa puhutaan siitä, että suojelun ohella on otettava huomioon ”taloudelliset ja virkistykselliset” vaatimukset. EU:n luontodirektiivin toiseen artiklaan on kopioitu Bernin sopimuksesta sama vaatimus.

Ruotsissa säädettiin vuonna 2009 asetus suurpetokantojen hoidosta. Ruotsin suurpetoasetus rakentuu ajatukselle, että suurpetoja on oltava riittävän paljon, jotta ne säilyvät Ruotsin luonnossa ja voivat levitä luontaisille levinnäisyysalueilleen. Tavoitteeseen pyritään sellaiseen tahtiin, joka edistää ihmisten ja suurpetojen yhteiseloa samanaikaisesti, kun vahinkoja ja haittoja estetään ja rajoitetaan.

Ruotsin suurpetoasetus lähtee samoista Bernin sopimuksen lähtökohdista kuin Norjankin. Suurpetopolitiikkaa pannaan suurelta osin täytäntöön paikallisella läänitasolla ja kolmella suurpetoalueella. Ylätasolla lähdetään tavoiteltavista minimitasoista, jonka ylittyessä paikallisesti voidaan päättää kannanhoidollisesta metsästyksestä.

Ruotsin valtiopäivät hyväksyivät vuonna 2012 Ruotsin hallituksen esityksestä valtakunnallisen suurpetopolitiikan, kannanhoitotavoitteet eri suurpedoille ja raja-arvot poroelinkeinolle aiheutuvista vahingoista. Suurpetoasetuksen mukaan valtakunnallisen ympäristöviraston tulee minimikantoja vahvistaessaan ottaa huomioon nämä kutakin lajia koskevat kansalliset tavoitteet ja kunkin lajin luontaiset levinnäisyysalueet.

Suomi ei näytä päässeen mukaan vuonna 2002 alkaneeseen kehitykseen ja on tällä hetkellä suurpetopolitiikassa kaksikymmentä vuotta jäljessä läntisiä naapureitaan. Suomesta puuttuu suurpetopolitiikka ja sitä täytäntöön panevat lainsäädäntöpäätökset. Sen seurauksena meillä ei ole yhteensovitettu Bernin sopimuksen edellyttämällä tavalla suurpetojen suojelua ja yhteiskunnallisten eri intressien tarpeita.

Päätöksenteko suurpetoasioissa on keskitettyä eikä se perustu selkeisiin sääntöihin ja on ennakoimatonta. Ongelmat suurpetoasioissa eivät tule Brysselistä eivätkä Strasbourgista, vaan ovat ihan kotikutoisia.

Jarmo Kiuru

oikeusinformatiikan lehtori

Lapin yliopisto