Luken ennuste: kuolleen runkopuun ja säästöpuiden määrä kasvaa tulevina vuosikymmeninä jopa puolet nykyisestä
Uudistettujen PEFC ja FSC -standardien ennustetaan lisäävät lehtipuun ja kuolleen runkopuun määrää vuoteen 2055 mennessä jopa puolella nykymäärästä.
Metsäsertifikaatit PEFC ja FSC vaativat erilaisia monimuotoisuustoimia kuten jätettäviä säästöpuita. Kuva: Jarkko SirkiäLuonnonvarakeskuksen tuoreessa skenaariotarkastelussa ennustetaan kuolleen runkopuun sekä säästöpuiden määrän kasvavan tulevina vuosikymmeninä merkittävästi. Myös lehtipuuston tilavuuden ennustetaan kehittyvän suotuisaan suuntaan.
Luonnonvarakeskus mallinsi tiettyjen metsälajistolle keskeisten rakennepiirteiden kehitystä suomalaisissa metsissä Metsäteollisuus ry:n ja Sahateollisuus ry:n toimeksiannosta. Skenaariot ulottuvat vuoteen 2055 saakka.
Tänä vuonna voimaan astuvien PEFC- ja FSC-metsänhoidon standardien myötä hakkuiden yhteydessä jätettyjen säästöpuiden määrän ennustetaan kasvavan. Tämän johdosta vuoteen 2055 mennessä niiden yhteenlaskettu määrä metsissä voisi kasvaa jopa 50 %. Myös ilmastonmuutokseen sopeutumisen kannalta tärkeä lehtipuuston määrä kasvaa ennusteen mukaan.
”Nyt saadut tulokset vahvistavat näkemystämme, että puuntuotanto ja metsäluonnon monimuotoisuuden vahvistaminen ovat yhteensovitettavissa. On erittäin motivoivaa nähdä, että markkinaehtoisella toiminnalla saadaan hyviä asioita aikaan ja metsäsektorin monimuotoisuustyöllä on merkitystä”, sanoo metsäjohtaja Karoliina Niemi Metsäteollisuus ry:stä.
”Skenaariot osoittavat, että uusien metsänhoidon standardien myötä kuolleen runkopuun määrää voidaan kasvattaa entisestään. Muutokset metsissämme tapahtuvat kuitenkin hitaasti”, Luonnonvarakeskuksen johtava tutkija Hannu Salminen kertoo.
Metsäteollisuus ry:n ja Sahateollisuus ry:n marraskuussa 2022 yhdessä Luonnonvarakeskuksen, Itä-Suomen yliopiston, Metsäteho Oy:n, Paikkatietokeskuksen ja Tapio Palvelut Oy:n kanssa aloittama tutkimushanke selvittää metsäsektorin monimuotoisuustyön vaikutuksia ja kehitystä lyhyellä sekä pitkällä aikajänteellä. Hankkeessa kerättyä tutkimustietoa hyödynnetään syyskuussa 2023 julkaistavassa toimialan monimuotoisuustiekartassa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








