Lumituhot veivät metsänomistajilta puunmyyntituloja jopa 10 miljoonaa euroa
Tykkylumituhoalueilla on suunniteltu metsänhakkuita jo lähes 50 miljoonan euron arvosta.
Puut ja puutavara pitäisi saada pois metsistä ja tienvarsilta viimeistään heinäkuulla, jotta uusi hyönteissukupolvi ei ennätä poistua metsään puun runkojen sisältä. Pienen määrän havupuuta ja kaikki lehtipuut voi jättää metsään lisäämään monimuotoisuutta. Kuva: Kari LindholmMetsänomistajat ovat suunnitelleet tykkylumituhoista johtuvia hakkuita lähes 16 000 hehtaarin alueelle, metsäkeskus tiedottaa.
Hakkuista kertyy puuta noin 1,6 miljoonaa kuutiometriä, jonka myyntiarvo on 45–50 miljoonaa euroa.
Metsänomistajat menettivät lumituhojen vuoksi puunmyyntituloja 7–10 miljoonaa euroa. Pahimmillaan tuho on pirstonut useamman hehtaarin alueella lähes kaiken puuston.
Pahiten metsät ovat vaurioituneet Kainuussa, missä lumituhohakkuita on suunniteltu yli 20 miljoonan euron arvosta ja vahinkojen suuruus on lähes neljä miljoonaa euroa. Suurimmat tuhoalueet ovat Suomussalmella, Kuhmossa ja Puolangalla.
Pohjois-Karjalassa lumituhohakkuita on suunniteltu 16 miljoonan ja Pohjois-Savossa noin viiden miljoonan euron arvosta. Valtimo, Nurmes ja Rautavaara ovat pahimpia tuhokuntia.
Metsäkeskus muistuttaa, että kaarnakuoriaiset ja muut hyönteiset parveilevat touko–kesäkuulla ja iskeytyvät tuoreisiin lumen pirstomiin puihin ja puutavarakasoihin.
"Tuhoalueet ovat poikkeuksellisen suuria. Metsiin jäänee paljon korjaamatonta puuta syksyyn saakka, jolloin hyönteismäärät ovat ensi vuonna paljon nykyistä suuremmat", arvioi metsäkeskuksen valmiuspäällikkö Yrjö Niskanen.
Tuhopuissa lisääntyvien hyönteisten aiheuttamien seurannaistuhojen välttämiseksi metsätuholaki velvoittaa puiden omistajaa korjaamaan vahingoittuneet puut pois metsiköistä ja välivarastoista laissa säädettyihin määräaikoihin mennessä.
Metsänomistaja voi jättää kaatuneet lehtipuut ja pienet määrät havupuita metsään lisäämään luonnon monimuotoisuutta.
Metsäkeskus testaa tykkylumituhoalueilla maa- ja metsätalousministeriön myöntämän rahoituksen turvin satelliittikuvien käyttöä tuhojen kartoittamisessa. Tähän mennessä tehdyt testit ovat osoittaneet, että lumiseen aikaan satelliittikuvilta on vaikeaa saada luotettavia tuloksia. Lumettomana aikana otetuista satelliittikuvista saadaan tuloksia todennäköisesti kesäkuun alussa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
