Väitös: Ilmastonmuutos kasvattaa metsäpalojen riskiä, mutta vähentää lumituhoja
Metsiin vaikuttavia ilmastollisia riskejä voi ennaltaehkäistä parhaiten asianmukaisella metsien hoidolla.
Ilmastonmuutos vaikuttaa suotuisasti metsäpalojen syttymisen ja leviämisen olosuhteisiin. Kuva: Raisa Kyllikki KarjalainenIlmastonmuutos lisää metsäpalojen ja tykkylumituhojen alueellista riskiä tulevaisuudessa, selviää Helsingin yliopistossa 22. elokuuta tarkastettavasta väitöskirjasta.
Ilmatieteen laitoksen tutkija ja väittelijä Ilari Lehtonen arvioi väitöskirjassaan ilmastonmuutoksen aiheuttamien lämpötilamuutosten vaikutusta metsäpaloriskiin ja lumituhoihin Suomessa.
Tulosten perusteella metsäpalojen riski tulee tulevaisuudessa todennäköisesti kasvamaan kohonneiden lämpötilojen voimistaman haihdunnan takia.
"Sekä metsäpalojen että lumikuormien määrässä on suurta vuosittaista vaihtelua, mutta ilmastonmuutos muuttaa metsäpalojen syttymisen ja leviämisen olosuhteita suotuisammiksi", Lehtonen kertoo.
"Jatkossa pouta- ja sadekausien vaihtelu on selkeämpää, jolloin maasto ehtii kuivua välissä enemmän, ja samalla metsäpaloriski kasvaa", hän tarkentaa.
Tulevaisuuden talvet ovat Lehtosen mukaan keskimäärin kosteampia ja lauhempia, kun aiempaa suurempi osuus talvisateista tulee vetenä.
Väitöstutkimuksen tulokset ennakoivat puiden lumikuormien kasvavan Pohjois-Karjalassa, Koillismaalla, Kainuussa ja Lapin alueilla, kun taas Etelä- ja Länsi-Suomessa lumituhojen riski pienenee talvien lauhtuessa.
Sademäärien ennakoidaan kasvavan talvella, mikä yhdessä lauhtumisen kanssa lisää märän lumen kertymistä maan itä- ja pohjoisosissa.
"Pohjoisen alueilla lumituhojen riskiin vaikuttaa korkea ja kumpuileva maasto, sillä tykkylunta kertyy eniten korkeiden vaarojen lakimetsissä. Lauhempi ilma sisältää enemmän kosteutta, mikä edesauttaa huurteen kertymistä näillä huurretykyn kertymiselle alttiilla alueilla", Lehtonen selventää.
Metsiin vaikuttavia ilmastollisia riskejä voi Lehtosen mukaan ennaltaehkäistä parhaiten asianmukaisella metsien hoidolla.
"Harvennukset kannattaa tehdä ajallaan, sillä tiheässä metsässä kasvaneet pitkät puut ovat herkempiä lumituhoille."
Väitöstyö on osa Ilmatieteen laitoksen ja Itä-Suomen yliopiston Adapt-tutkimushanketta, jossa tutkittiin metsänhoidon sopeuttamista muuttuvaan ilmastoon.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
